torstai 1. lokakuuta 2020

KATAJARYHMÄN ESKAREIDEN BLOGI 30.9.2020

Katajien eskarivuosi 2020-2021 on lähtenyt vauhdilla käyntiin! Elokuussa opettelimme yhdessä talon tavoille, mietimme ja piirsimme yhdessä oman ryhmämme eskarisäännöt ja aloitimme pienryhmätyöskentelyt lasten itse nimeämissä pienryhmissä (Ryhmä Hali ja Ryhmä Raha). Lisäksi tutustelimme toisiimme leppoisasti hauskojen tutustumisleikkien kautta ja tutustuimme Seminaarin lähialueeseen mm. kampuskävelyn ja kirjastovierailujen merkeissä.


Katajien eskarisäännöt (oikeudet ja velvollisuudet) lasten itsensä tuottamana.


Syyskuun alussa pidimme Seminaarin eskareiden kanssa vanhempainillan, jonka toteuttaminen onneksi onnistui aina vain olemassa olevasta koronariskistä huolimatta. Syyskuussa totuttelimme myös eskarilaisen viikkorytmiin säännöllisten, päivittäin ja viikoittain toistuvien juttujen kautta.


Open synttäriherkkujen pilkkomista syyskuussa.


Lämmin ja aurinkoinen syksy on antanut mainiot eväät yhteiseen ulkoliikuntaan ja pihapeleihin, joita Katajien kanssa olemme opetelleet viikoittain maanantaiaamuisin päiväkodin hiekkakentällä. Olemme leikkineet yhdessä mm. Hillopurkkihippaa, Susi ja lampaat –hippaleikkiä, polttopalloa ja tervapataa. Jokainen ulkoliikuntahetki ollaan aloitettu yhteisellä juoksulenkillä sekä lasten johtamalla venyttely- ja voimistelupiirillä.


Hillopurkkihipalla vauhtia uuteen eskariviikkoon!


Syyskuussa osallistuimme myös Kajaanin Hokin ja Taiken järjestämään ja organisoimaan koko varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen yhteiseen luistelutapahtumaan ”Kaikki luistelee!”. Tämä päivä eskareiden ja viskareiden yhteisine bussimatkoineen, luisteluleikkeineen ja pallopeleineen oli monelle katajaryhmäläiselle kuluneen syksyn mieleenpainuvin hetki. Kaunis kiitos tästä Hokin ja Taiken aktiiviselle väelle! Lokakuun alussa pääsemme vielä aloittamaan lasten jo kovasti odottamat sisäliikuntavuorot päiväkodin omassa jumppasalissa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on siis luvassa Katajaryhmässä myös jatkossa… J


Kaikki luistelee! -tapahtuma Kajaanin uudella jäähallilla.


Yhteisten pihaleikkien, pelien ja luistelun lisäksi syyskuu on vierähtänyt hyvin tiivisti ohjatun eskarityöskentelyn käynnistelyssä sekä yhteisten eskaritaitojen opettelussa (esim. viittaaminen, oman vuoron odottaminen, toisten kuunteleminen, omista tavaroista ja vaatteista huolehtiminen, leikkien siivoaminen, neuvottelutaitojen opetteleminen ja ristiriitatilanteiden omatoiminen selvittäminen, anteeksipyytäminen jne.). Pienryhmissä olemme mm. tutustuneet ensimmäisiin äänteisiin, kirjaimiin ja numeroihin, pelanneet yhdessä erilaisia lautapelejä, piirtäneet, maalanneet ja askarrelleet mm. itsellemme omat kankaiset kynäpussukat. Niin, ja toki joka päivä ollaan myös varattu rutkasti aikaa leikille uusien ja vanhojen eskarikavereiden kanssa! Katajaryhmässä leikkiä ja leikinomaista oppimista painotetaan joka käänteessä ja jokainen perjantai on ryhmässä pelkästään vapaalle leikille ja peleille pyhitetty yhteinen ”leikki- ja lelupäivä”.

 

Me Seminaarin Katajien eskarilaiset ja opet Toivo, Minna ja Merja haluamme toivottaa kaikille teille Kajaanin eskarilaisille ja eskarin työntekijöille riemullista ja värikästä syksyä ja toiminnantäyteistä, iloista ja vauhdikasta eskarivuotta 2020-2021!




Eskarilaiset ovat saaneet nauttia kauniista ja lämpimistä syyskuun päivistä. Kuvassa ollaan kävelyllä liikennemerkkejä bongaamassa.

 

Katajien kommentteja kuluneesta syksystä:

 

”Parasta on ollu luistelu!”

 

”Pelastusharjoitus oli tänään (ke 30.9.) tosi jännää!”

 

”Mä ootan jo ihan älyttömästi sitä meijän uimakoulua!”

 

”Parasta eskarissa on leikkiä kavereitten kaa legoilla!”

maanantai 21. syyskuuta 2020

Pikku Karitsan eskareiden blogi

Hei.

Täällä Pikku Karitsan päiväkodissa esikoulu on päässyt hyvin vauhtiin. Esikoulun aluksi tutustuimme lähiympäristöön, sekä liikenteeseen. Liikennekävelyillä liikennemerkit tulivat tutuiksi, ja pääsimme opittua kertaamaan liikennepuistoon.  Koulukuljetuksen pelisääntöjä harjoiteltiin käytännössä linja-autossa. 

 

Myös luonto ja vuodenajat ovat tulleet tutuksi retkeillessämme Akkovaarassa. Teimme maastossa kamera-kynä pedagogisia tehtäviä, kävimme jättiläisen luolassa, patikoimme, ihastelimme syksyistä luontoa ja paistelimme nuotiolla makkaraa. Päiväkotiin palattuamme jatkoimme projektia askartelemalla retkeltä kerätyistä luonnon materiaaleista oman seinän kokoisen jättiläisen.

Numeroita ja kirjaimia on opiskeltu innolla. Samoin tutkiminen on päässyt vauhtiin. Alkusyksystä tutkimisen kohteina olivat  erilaiset ötökät ja syksyn merkit.  

Syksyllä osallistuimme myös Team Rynkeby juoksutapahtumaan, jossa lapset saivat hankkia halutessaan itselle sponsorin. Juoksimme päiväkodin pihassa merkittyä kierrosta ja aina yhdestä kierroksesta sai leiman. Lopuksi joimme pillimehuja. Lapset innostuivat mahtavasti tapahtumasta, ja kierroksia kertyi joillakin huima määrä. 

Viikolla 39 osallistuimme Hokin järjestämään kaikki luistelee tapahtumaan jäähallilla. Mukavaa oli. 

Koko vuoden kestävinä päiväkodin yhteisinä uusina projekteina meillä alkaa päiväkodin lehden teko, sekä maailmaympärysmatka. Kerran kuussa lapset saavat pohtia mistä sen kuukauden tapahtumasta tai asiasta he haluaisivat tehdä jutun omaan lehteen. Keväällä lehtemme on sitten valmis. Maailmanympärysmatkalle lähdemme myös samoin kerran kuukaudessa. Pääsemme ”lentokoneeseen” ja tutustumaan ( valkokankaalta)  kuuluisiin nähtävyyksiin, kulttuureihin, ruokaan ja erilaisiin kieliin. Jokaisesta kerrasta omaan ”passiin” saa leiman.

Innokkaita ja elämyksellisiä oppimisen täyteisiä esikoulupäiviä toivotellen Pk. Pikku Karitsan väki.

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Kanervien blogiteksti




 Eskarissa on koettu ja touhuttu monenlaisia asioita. Olemme tutustuneet toisiimme, liikkuneet lähiympäristössä ja puistoissa, leikkineet ja opetelleet monia uusia asioita, kuten laulupiirtämistä, joka oli monelle uusi kokemus.


Plus plus- palíkoilla on tullut Kanervilla suosittuja ja niistä on rakenneltu monenlaisia asioita.



Yhteisleikit ovat aina hauskoja!

 

Hyvää syksyn jatkoa! 

 T. Kanervien eskarit Lehtikankaalta

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Syysterveiset Seminaarilta!


Tänä vuonna kastanjat ryhmässä ahertaa 11 reipasta esikoululaista. Ensimmäiset viikot ovat olleet tutustumista sekä ystävyyssuhteiden solmimista. Lapset ovat innostuneita esikoulun aloittamisesta.

Uusi toimikausi on alkanut Seminaarin 4. kerroksen valoisassa maisemaluokassa. Ikkunasta avautuvat Karolineborgin kauniit metsämaisemat sekä puiden välistä välkehtivä Kajaanin joki. Lapset ovat hämmästelleet luonnon suuruuttaa luokassamme.  Keskustelimme lasten kanssa millaisia muutoksia luonnossa tapahtuu syksyn tullessa ja millä tavalla luonto valmistautuu talveen. Lapset havaitsivat esimerkiksi, että pihlajaan on tullut marjat kukkien tilalle. Minne perhoset ovat hävinneet? Lehdet ovat muuttaneet väriä ja ilma on muuttunut jo kylmäksi vaikka aurinko paistaa

Tämän inspiroimana lähdimme metsään katselemaan ja ihmettelemään miten luonto muuttuu kesän vaihtuessa syksyksi. Lapset keräsivät syksyn lehtiä, heiniä, varpuja ja viimeisiä kukkia pusseihinsa. Kudoimme syksyä kehyksiin. Jokaisen lapsen työssä on poimintoja ikkunoista avautuvasta luonnon suuresta maisemasta.   

Seminaarin eskarit toivottavat värikästä ja raikasta syksyä kaikille!

torstai 3. syyskuuta 2020

Pikku-Ketun päiväkodin eskarilaisten kuulumisia

 Me olemme Hemulit-ryhmän 12 iloista ja reipasta eskarilaista. Oma Pikku-Ketun päiväkotimme on remontissa ja olemme muuttaneet väliaikaisesti naapuriin Huuhkajanvaaran päiväkotiin. Meidän ryhmällä on oma paikkamme liikuntasalissa, ja meistä on mukavaa olla täällä.

Eskarin aluksi olemme tutustuneet toisiimme ja kertoneet itsestämme. Olemme keskustelleet siitä, mitä se eskari oikein on ja meidän mielestä eskari on tärkeä ja kiva juttu! Me harjoittelemme kaikille tärkeitä taitoja, kuten kuuntelemista, ohjeiden noudattamista ja ryhmässä toimimista. Meidän ryhmässä käytetään myös viittomia, joita me kaikki jo vähän osaamme.


Tällaisia ajatuksia eskarilaiset kertoivat:

Meidän eskarissa on kivaa! Täällä voi ulkona laskea kiipeilytelineen tangosta, pitää hauskaa ja leikkiä kavereiden kanssa. Me leikimme juoksuleikkejä, kiikumme, hypimme, pyöräilemme ja lennämme! Pyöräillessä pitää muistaa käyttää kypärää. Yhdessä olemme leikkineet myös pihaleikkejä.


Sisällä me leikimme dinosauruksilla, kiipeilemme ja rakennamme patjoilla temppuratoja ja majoja. Sisälläkin pyöräilemme ja autoilemme. Täällä lauletaan myös kivoja lauluja. Eskarissa teemme tehtäviä, opimme numeroita ja kuulemme jännittäviä ja hauskoja tarinoita. Syksyn ensimmäiset synttäritkin olemme viettäneet.


Olemme tutustuneet myös lähiympäristöön. Kävimme retkellä uusitussa nuotiotien leikkipuistossa, jossa oli tosi mukavaa. Tänä syksynä teemme retkiä lähiympäristöön vielä lisää, koska olemme tutkimusmatkailijoita. Tutkimusmatkoillamme kohtamme varmasti yllätyksiä ja seikkailuja sekä opimme uusia asioita.

Pikku-Ketun eskarit haluavat lähettää terveisiä kaikille Kajaanin eskarilaisille. Huuhkajanvaaran eskareille lähetämme erityisterveisiä: ”Moikka kaverit! Leikitään tänä vuonna yhdessä!”

 

Iloista ja ikimuistoista eskarivuotta toivottavat Hemulit Pikku-Ketusta!





maanantai 18. toukokuuta 2020

Keväinen tervehdys Mäntylän eskarista!


Kaksi kuukautta sitten suurin osa Mäntylän 17 esikoululaisesta jäi kotiin etäeskariin. Arki meillä kaikilla sekä kotiin jäänneillä että päiväkotiin tulevilla muuttui toisenlaiseksi. Kalenteri tyhjentyi kevään suunnitelmista ja monta mukavaa menoa jouduttiin perumaan, kuten uimakoulu.

Viime viikolla lapset palasivat jälleen esikouluun. Keskustelimme kuluneesta ajasta, mitä he olivat tehneet ja millaista oli palata esikouluun. Useimmat lapset olivat ikävöineet toisia kavereita sekä opettajia. Kaikista oli mukava palata takaisin ja leikit jatkuivat siitä mihin olivat kaksi kuukautta sitten jääneet. Kun kyselin toiveita mitä tekisimme vielä yhdessä, oli kaikilla toiveena saada leikkiä.



Seuraavien kuvien myötä kurkistamme mitä Sinelän eskarissa touhuttiin vuoden aikana.










keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Keväiset terveiset Kiva Paikan eskarista!

Aloittelimme syksyllä eskarivuotta 15 innokkaan eskarin voimin. Viikkomme alkoivat pian muotoutumaan omaan malliinsa. Niihin on sisältynyt mm. ulkoilua, äikkä- ja matikkatehtäviä, venäjän kielikylpyä, erilaisia liikuntataitoja harjaannuttavia liikuntatuokioita, montessoritöitä, vierailuita, tunnekerhoja, askartelua ja kädentaitoja. 


Syksyn aikana päiväkodillamme vieraili Kurre Kainulainen kertomassa lapsille jätteiden lajittelusta. Tähän liittyen pidimme eskarilaisten kanssa ekotekopäivän, jolloin keräsimme roskia lähiympäristöstä yhteistuumin.

Talvi saatiin mukavasti käyntiin luisteluviikolla jäähallilla sekä uintiviikolla Kaukavedessä. Molemmissa päästiin oppimaan uutta ja kertaamaan jo aiemmin opittuja taitoja. Yhteistyössä Junnu Hokin kanssa osallistuimme jäähallilla järjestettyyn luistelutapahtumaan.

Saimme kutsun Kajaanin Ammattikorkeakoululle testaamaan uutta älysalia, jossa lapset saivat kokeilla erilaisia virtuaalisia liikuntapelejä liikunnanohjaajaopiskelijoiden ohjaamana. Tämä oli lapsille mieluinen kokemus.

Kulttuuria lapset saivat kokea parin eri teatteriesityksen sekä Silmun Kitara Soi -esityksen kautta. Captain Morgan viihdytti lapsia Teppanakeskuksella ja Pää Tyynyyn! -esitys hauskuutti Kaukametsässä. Bussimatkat esityspaikoille toivat mukavan kutkuttavan lisäjännityksen lasten päiviin. Vuoteemme on sisältynyt myös muutamia kirjastoretki. Matkat olemme taittaneet reippaasti kävellen. Kirjastossa lapset ovat saaneet valita itselleen mieluisia ja kiinnostavia kirjoja. Erityisesti titanic, jalkapallo, maantiede ja liput ovat olleet kovassa suosiossa.

Lipputeema ja maantiede ovat kulkeneen mukanamme vahvasti ympäri vuoden. Lapset ovat tehneet erilaisia lipputöitä piirtäen ja värittäen, hamahelmistä muotoillen ja jopa legoista rakennellen. Eri maiden liput ovat tulleet siis enemmän kuin tutuiksi tämän vuoden aikana. 



Joulun alla osallistuimme Lehtikankaan seurakuntatalolla Kauneimpiin Joululauluihin. Matka sinne taittui päiväkodilta käsin varsin mallikkaasti kävellen. Myös Laajankankaan kerhotalo on tullut tutuksi. Olemme pyrkineet kulkemaan jalan kaikkiin mahdollisiin vierailukohteisiin. Saaden näin päiviimme liikuntaa ja reipasta mieltä 😊

Sanoimme perinteisesti talvelle heipat ja toivotimme kevään tervetulleeksi Venäjä -viikon aikana. Touhuksemme ja iloksemme oli suunniteltu venäjän lippujen askartelua, venäläinen kansallissatu henkilökunnan esittämänä ja yhteinen leikkihetki pihalla. 


Kevään osalta eskariaika on ollut tilanteesta johtuen hyvin poikkeuksellinen. Useampi lapsi on siirtynyt kotiin etäopetukseen ja harmiksemme, mutta tilanteen vakavuuden ymmärtäen, olemme joutuneet jättämään väliin useita retkiä ja vierailuita esimerkiksi museoihin ja prikaatille. Olemme olleet kuitenkin todella iloisia siitä, kuinka innokkaasti vanhemmat ovat ottaneet koppia etäopiskelun osalta kotona. Olemme saaneet mitä ihanampia etäeskarimateriaaleja sähköisesti päiviämme piristämään. 



Tilanne vaikuttaa onneksi tältä osin siltä, että saamme vielä lähes koko eskariryhmän kasaan ennen kesälomien alkua. Kaverit odottavatkin jo innolla näkevänsä kauan etäopetuksessa olevia eskaritovereitaan.

Aurinkoista kevään jatkoa toivottelee Kiva Paikan eskarit!