keskiviikko 30. elokuuta 2017

Terveiset Mansikkapolun eskareilta!




"En kyllä tiiä  mikä se blogi on, mutta tiiän kyllä mitä on glögi!" Näillä ajatuksilla ryhdyimme pohtimaan yhdessä Mansikkapolun eskareiden kanssa mitä haluaisimme kertoa meidän alkusyksystämme.

Eskaria on nyt takana jo muutama viikko. Alkujännityksestä on selvitty ja koko porukka on jo tullut toisilleen tutuksi. Ensimmäiset päivät menivätkin toisiimme tutustuessa niin leikkien, liikkarin kuin musiikin varjolla. Tärkeää oli tietenkin jutella myös siitä, minkälaisia toiveita ryhmällämme on eskariin. Aika paljon toivottiin kirjoittamisen ja lukemisen harjoittelua, mutta leikit ja pelit olivat ihan yhtä toivottuja. Toivottiinpa jokaiselle päivälle myös jäätelöä, saa nähdä kuinka tämän toiveen kanssa käy!




Olemme pikkuhiljaa totutelleet yhteiseen toimintaan, ja yhteiselon sujumiseksi sovimme myös eskareiden yhteiset säännöt. Tärkeimmäksi säännöksi päätettiin se, että ollaan reiluja kavereille ja otetaan kaikki leikkeihin mukaan. Leikki onkin ollut tärkeässä roolissa yhteisten juttujen löytymisessä. Eskarissa on myös ainakin pelailtu pelejä, leikitty pihalla, jumpattu, askarreltu ja naurettu paljon. Kävimme myös retkellä mustikkametsässä, ja saaliista päiväkotimme viskarit leipoivat herkulliset mustikkamuffinsit.




Eskariin kuuluu tietenkin myös erilaiset eskaritehtävät, ne voivat olla niin kynätehtäviä kuin vaikkapa omien vaatteiden viikkaamista ja oman naulakkopaikan siistinä pitäminen. Tehtävät ovat sujuneet hienosti, ja paljon odotettu ensimmäinen kotitehtäväkin saatiin! Kotitehtävät tehtiin kotona tarkasti ja ahkerasti, ja kaikki muistivat palauttaa tehtävän hyvissä ajoin ennen palautuspäivää.




Arkemme jatkuu muun muassa leikkien, tehtävien, liikkarien ja metsäretkien parissa. Lisäksi on tiedossa paljon muutakin mukavaa tekemistä ja uutta opittavaa syksyn aikana!

Toivotamme Mansikkapolulta paljon oppimisen iloa ja hyvää mieltä kaikille eskareille Kajaanissa!

tiistai 22. elokuuta 2017

Viikko 34 Eskaria Päiväkoti Menninkäisessä


Ensimmäinen viikko eskaria takana ja edelleen aamulla paikalla on vähintään yhtä innokkaita esikoululaisia kuin viikko sitten ensimmäisenä eskaripäivänä. Päiväkoti Menninkäisessä on esikoululaisia 10. Jokaisella heistä on omat vahvuudet ja omat harjoittelun paikkansa.

Ensimmäisen eskaripäivän tunnelmat olivat jännittyneet ja odotukset eskareilla korkealla, kun lähdimme päiväkodin ”eskaritilaan”. Pienellä yhteisellä hetkellä juttelimme eskareiden kanssa mitä esiopetus on ja mitä he itse eskareina haluaisivat eskarissa tehdä. Seuraavanlaisia toiveita toiminnalle tuli; kukkien poimiminen, juokseminen, piilosilla oleminen, soittimilla soittaminen, kavereiden kanssa leikkiminen ja tableteille palaaminen. Juttelimme toiveista ja yhdessä totesimme, että meillä on koko pitkä vuosi ottaa kaikkien toiveet huomioon.

Ensimmäisen eskariviikon aikana harjoittelimme paljon arjen sujuvuuteen liittyviä asioita, kuten ruokailua ja siihen liittyviä pöytätapoja. Omaan nimeen tutustuttiin useilla eri tavoilla etsimällä sitä kaverien nimien joukosta ja soittamalla sitä monilla eri tavoin. Viikolla saimme tutustua Pienin askelin- tunne- ja vuorovaikutusohjelmassa olevaan etanaan ja toivottaa hänet tervetulleeksi Päiväkoti Menninkäisen eskariin. Viikon aikana ennätimme käydä lähimetsässä retkellä mustikoita ja kanervia keräämässä, paljon aikaa käytettiin leikkimiseen ja erilaisten pelien pelaamiseen.




Tämän kuluvan viikon alussa juttelimme, että mitä eskarit tahtovat oppia esikoulussa ja seuraavanlaisia oppimistoiveita tuli; lukemaan ja kirjoittamaan ja ruotsin kieltä oppimaan, etsimään erilaisia johtolankoja, laskentoa, leikkiä autoleikkejä.

Näistä lasten toiveista toiminnalle ja oppimiselle on hyvä lähteä suunnittelemaan ja toteuttamaan kaikille sopivaa ja hyvää eskarivuotta.



Hyvää syksyä kaikille toivottaa Päiväkoti Menninkäiset eskarilaiset ja aikuiset

perjantai 11. elokuuta 2017

 Esiopetuksen uusi lukuvuosi  alkaa Kajaanissa maanantaina 14.8.

Tällä kirjoituksella avaamme Kajaanin esiopetuksen arjesta kertovan blogin. Kirjoittajina tulevat toimimaan kajaanilaiset eskarit, eskariopet sekä muut esiopetuksen työntekijät. 

Lukuvuonna 2017-2018 Kajaanin esiopetuksessa on yhteensä 418 lasta. Esiopetus alkaa 14.8.2017 ja päättyy 31.5.2018. Syysloma on viikolla 42, joululomaa vietämme ajalla 23.12.2017-7.1.2018 ja talviloma on viikolla 10.

Opetuksen tavoitteet määrittyvät esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ja niiden pohjalta laaditun paikallisen opetussuunnitelman mukaan. Tavoitteena on, että kunkin lapsen oppimisen polku varhaiskasvatuksesta esipetukseen ja edelleen perusopetukseen jatkuu joustavasti lapsen tarpeista lähtevänä. Eskarin tavoitteena on edistää lapsen kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lapsen myönteistä minäkuvaa. Keskeistä on toiminnallinen vuorovaikutus lasten ja aikuisten kesken sekä vertaisoppiminen. 

Eskarissa lapsella on tilaa ja mahdollisuuksia havainnoida, tutkia ja kokeilla. Esiopetuksen oppimisympäristö on monimuotoinen. Eskarissa toimitaan sisällä ja ulkona, luonnossa ja muussa lähiympäristössä. Oppimisympäristöissä on riittävästi tieto- ja viestintäteknologista välineistöä ja aikuisilla osaamista niiden hyödyntämiseen. Lapsella on mahdollisuus päivittäiseen omaehtoiseen liikkumiseen yksin ja yhdessä muiden kanssa. 

Kainuulainen ja sitä kautta kajaanilainen esiopetus nojaa kainuulaiseen identiteettiin ja vahvistaa lapsen kotiseututuntemusta. Lapsi on aktiivinen toimija ja lapsen osallisuus on tärkeässä roolissa.
Alkavan lukuvuoden painopisteet Kajaanissa ovat lapsen tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoittelu ja vahvistaminen sekä Suomi 100-teema.

Perheille jaetaan elokuun aikana tiivis tietopaketti Kajaanin esiopetuksesta. 




Halutessasi tutustua tarkemmin Kajaanin esiopetuksen opetussuunnitelmaan löydät sen osoitteesta: http://www.kajaani.fi/sites/default/files/esiopetuksen_ops-paivitys_2017.pdf

Toivotamme kaikille eskarilaisille ja heidän perheilleen, eskariopettajille ja yhteistyötahoille oikein mukavaa ja oppimisen ilon täyttämää eskarivuotta!

Kajaanissa 11.8.2017 Kajaanin varhaiskasvatus