maanantai 18. toukokuuta 2020

Keväinen tervehdys Mäntylän eskarista!


Kaksi kuukautta sitten suurin osa Mäntylän 17 esikoululaisesta jäi kotiin etäeskariin. Arki meillä kaikilla sekä kotiin jäänneillä että päiväkotiin tulevilla muuttui toisenlaiseksi. Kalenteri tyhjentyi kevään suunnitelmista ja monta mukavaa menoa jouduttiin perumaan, kuten uimakoulu.

Viime viikolla lapset palasivat jälleen esikouluun. Keskustelimme kuluneesta ajasta, mitä he olivat tehneet ja millaista oli palata esikouluun. Useimmat lapset olivat ikävöineet toisia kavereita sekä opettajia. Kaikista oli mukava palata takaisin ja leikit jatkuivat siitä mihin olivat kaksi kuukautta sitten jääneet. Kun kyselin toiveita mitä tekisimme vielä yhdessä, oli kaikilla toiveena saada leikkiä.



Seuraavien kuvien myötä kurkistamme mitä Sinelän eskarissa touhuttiin vuoden aikana.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti