tiistai 27. marraskuuta 2018

Terveisiä Nakertajan Jalmareista!


Täällä vilistää 24 kokopäiväistä, iloista ja oppivaista eskaria. Eskarimme sijaitsee Nakertajan koululla aivan metsän reunassa. Ulko-oveltamme metsän syliin on matkaa vain muutamia kymmeniä metrejä. Olemme ottaneetkin tavaksi käydä metsässä viikoittain. Metsä on tarjonnut meille mahtavan ja mielikuvitusrikkaan leikkiympäristön, jossa koko eskariporukka on löytänyt itselleen leikkejä sekä tekemistä. Leikeissä ovat vilahtaneet muun muassa erilaiset metsän eläimet ja Oktonautit. 



Leikkien lisäksi metsä on tarjonnut meille oivan oppimisympäristön, jossa olemme harjoitelleet ainakin erilaisia matemaattisia taitoja ja englantia. Olemme kuvanneet metsän ihmeitä tableteilla sekä etsineet värejä luonnosta. Metsä on antanut myös hyvän paikan liikunnallisille leikeille ja peleille. Vain mielikuvitus on rajana, mitä kaikkea lähimetsässämme voikaan tehdä. 



Koska metsä on meille tärkeä paikka, halusimme tarjota myös ukeille ja isille elämyksen metsässä ja kutsuimme heidät isänpäivän kunniaksi nauttimaan nokipannukahvista läheiselle laavulle. 


Tässä eskareiden ajatuksia metsäretkistä ja niiden touhuista:

”Parasta on leikki, semmonen eläinleikki.”
”Minä leikin metsässä aina kissaa.”
”Me leikitään kotista. Siinä ei oo sääntöjä.”


”Ollaan tehty metsässä tehtäviä. Ne on ollu kivoja.”
”Me ollaan etsitty erilaisia tavaroita, niinku keppejä. Me ollaan pelattu kans pelejä.”
”Ollaan käyty ulkona ja leikitty siellä."


”Metsäretket on ollu varmaan kivoja. Ollaan leikitty ahmaleikkiä. Se on sellanen leikki, missä metsästetään ahmoja. Me ollaan oltu susia ja sellaisia metsästäjiä.”
”Ahmaleikki on ollu kiva. Joskus oon ollu metsästäjä. Joskus ahmaki oon ollu. Se on kivvaa, kun lähetään karkuun ja otetaan kiinni. (Ahmat lähtee karkuun ja muut ottaa kiinni.)”
”Kun ollaan juostu metsässä, se on ollu kivvaa.”




Metsän tuoksuista joulua toivottelevat Jalmarit!

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Marraskuiset terveiset Mansikkapolun eskareilta!


Mansikkapolun eskareiden syksy on ollut varsin vauhdikas, olemme ehtineet touhuta monenlaista ja paljon uusia juttuja on jo opittu.


Syksyn alussa eskarilaiset odottivat innolla eskaritehtäviä. Kovasti onkin numeroita ja kirjaimia harjoiteltu, välillä on saatu eskaritehtäviä kotiinkin asti.


Eskaritehtävät eivät ole aina olleet vain sisähommia, eskarihommiahan voi opetella missä vain. Ulkoleikit ovat olleet vauhdikkaita, on leikitty yhteisiä liikuntaleikkejä, etsitty kadonneita aarteita ja opeteltu liikennesääntöjä. Ensilumestakin päästiin jo nauttimaan, viimeaikoina tosin kuraleikit ovat olleet ajankohtaisempia..



Syksyn aikana päiväkodillamme on vieraillut kirjastoauto Kippe. Sieltä on löytynyt paljon uutta luettavaa ja katseltavaa, erityisesti luontokirjat ja supersankarisarjakuvat ovat kiinnostaneet eskarilaisia. Samat aiheet ovat jatkuneet luontevasti myös metsäretkillä, onneksemme päiväkodin lähellä on monia mukavia retkipaikkoja. Metsäretkillä on tutustuttu myös jokamiehenoikeuksiin.


Eskarilaiset ovat päässeet tämän syksyn aikana vierailemaan monenlaisissa paikoissa, Kaukavedessä saimme viettää uintiviikkoa, Kajaani Dancen tiloissa pääsimme tanssin pyörteisiin ja Kajaanin jäähallilla pääsimme jo muistelemaan miten se luistelu oikein sujuikaan. Eskarilaiset ovat olleet rohkeita ja taitavia liikkujia. Ja mikä tärkeintä, kaveria on muistettu kannustaa ja kehua!



Tämän syksyn erikoisin ja ehkä mieleenpainuvin juttu on kuitenkin ollut eskareiden saama salaperäinen kirje. Ehdimme vaihtaa muutaman kirjeen salaisen kirjekaverime kanssa, ennen kuin saimme hänestä muutaman kuvan ja selvisi että hänen nimensä on Mauri. Mauri on ollut tosi kiinnostunut eskarilaisten touhuista, mutta hän on vain kova jännittämään. Onneksi eskarilaiset ovat keksineet monenlaisia keinoja helpottaa jännitystä. Toivottavasti saamme Maurin vierailulle ennen pitkää.



Mansikkapolun eskarit toivottavat mukavaa talven odotusta ja riemukasta lasten oikeuksien viikkoa!

torstai 15. marraskuuta 2018

Tervehdys Mäntylän eskarista


Mäntylän eskarilaisilla oli Isänpäiväksi lautapeliprojekti.


Aloitimme projektin suunnittelemalla ja piirtämällä pelilaudan. Eskarilaisilla oli paljon hyviä peli-ideoita mm. jalkapallopeli, viidakkoseikkailu, jääkiekkopeli, tulivuoripeli, revontulipeli.



Seuraavaksi pelilauta laveerattiin vesiväreillä. Pelistä tuli värikkäitä.



Lapset suunnittelivat peliin reitin, joka merkittiin pienillä tarrapisteillä. Pelireitille  eskarilaiset keksivät 4-5 tehtäväpistettä, joissa isän  mm. piti pomppia kaksi kertaa, isän piti tehdä kuperkeikka ja hyppiä yhdellä jalalla. Tämän jälkeen peli ja peliohjeet laminoitiin.



 Puistoretkellä kävimme keräämässä pieniä kiviä pelinappuloiksi. Tämän jälkeen eskarilaiset huovuttivat kivet, joista saatiin pehmoiset pelinappulat.



Lopuksi pelilaudat paketoitiin isän iloksi.



tiistai 6. marraskuuta 2018

Tervehdys Maitohampaan eskarista!

Päiväkoti Maitohampaan eskarissa touhuaa tänä syksynä kuusi reipasta eskarilaista. Ryhmässämme vallitsee tekemisen, liikkumisen ja menemisen meininki! Lähes joka viikko ryhmämme onkin pukenut heijastinliivit päälle ja suunnannut oppimaan jotain kivaa muualle, muihin oppimisympäristöihin.

Syksyn aikana olemme käyneet mm. torilla ostoksilla ja tutustuneet pariinkin kertaan upeaan jokirantaan sekä sen varrella oleviin mielenkiintoisiin nähtävyyksiin: Linnanraunioihin, patsaisiin, suihkulähteisiin, aurinkokelloon ja tietysti leikkipuistoihin.

Osallistuimme Turvaa tenaville tapahtumaan sekä vierailimme museossa katsomassa näyttelyn Matkustan ympäri maailmaa. Siellä eskarilaisten mielestä oli hauskinta käydä teltassa sekä kokeilla päähineitä, joissa oli värikäs läpinäkyvä lippa.


Kaukametsä tarjosi hienot puitteet Helsingin poliisisoittokunnan konsertille. Eskarilaisille mieleenpainuvinta oli Simpsonien tunnusmusiikki sekä Poliisileijona. Myös ulkona olleet poliisiauto ja poliisimoottoripyörä sekä juttuhetki poliisin kanssa olivat tosi mukavia.

Näiden lisäksi olemme olleet paljon metsässä ja luonnossa. Meillä on oma Pikkumetsä, joka mukailee eskarikirjassamme olevia paikkoja. On jännittävää tehdä asioita siellä, missä saattaa nähdä vilahduksen kirjamme ystävistä, esimerkiksi jänislapsista.


Joka kuukausi teemme päiväkotimme Viskareiden kanssa yhteisen retken Metsämörrimetsään. Metsämörriretkillä opimme kunnioittamaan luontoa ja tutustumme metsään sen kaikkina vuodenaikoina. Pääsemme kokemaan ja havainnoimaan metsässä tapahtuvia muutoksia ihan joka kuukausi. Kun Metsämörriretken aika koittaa, kaikki lapset huutavat innoissaan JEEEEE!


Monet mukavat retkipaikat kutsuvat meitä vielä eskarivuoden aikana, siispä moikataan jos nähdään! :)


torstai 1. marraskuuta 2018

SYKSYISIÄ SUIHKAUKSIA LOHTAJALTA…

MEITÄ ON TÄÄLLÄ SALIESKARISSA 10 KAVERIA-AKKAVALTA (7/3)-OIKEITA SOIKEAN PÖYDÄN RITARITTARIA JA RITAREITA.. SIINÄ ON KUULKAAS PÖYDÄN ÄÄRESSÄ POHDITTU JOS JONKINLAISTA ONGELMAA JA IHMETYKSEN AIHETTA – JA VÄLILLÄ HÖPÖSTELTYKIN.. RUOKAILUHETKET OVAT PARASTA ..!!

NO, ASIAAKIN ON TOUHUTTU.. ON RETKEILTY JA OSALLISUUTTA OPETELTU. HUIPPUHETKIÄ KOETTIIN ESKAREIDEN YHTEISELLÄ LUONTORETKELLÄ JOUTENLAMMELLA JA UIMAKOULUSSA – HUPS.. MONI OPPI  UIMAANKIN..

ON SITÄ RASSAUDUTTU TEHTÄVIENKIN PARISSA JA VENYTETTY HERMONPÄÄTÄ.. JOKU ON OPPINUT YHTÄ.. TOINEN TOISTA.. EHKÄPÄ YHTÄTOISTAKIN - YHDESSÄ YRITTÄEN TÄSSÄ MENNÄÄN.. AINA VOI OPPIA TOISELTA.
ONNEKSI PÄIVIIMME MAHTUU VIELÄ LEIKKIÄ.. SITÄ OPETELLAAN.. KAVERIARPAJAISTEN AVULLA.. OLEMALLA ERI KAVERIN KANSSA KUIN TAVALLISESTI..



Merirosvokapteeni Kasimir Karamellin aarrekartta.


Eskareiden tekemät säännöt sisälle ja ulos.


Maisemakuvia elokuisesta retkestä.


Leikin hurmaa