tiistai 23. lokakuuta 2018

Lilliputti-blogi


Syksyn -18 eskari aloitettiin Lilliputissa suunniteltua pienemmällä eskariryhmällä. Perheiden muuttuvat tilanteet aiheuttavat muutoksia ryhmäkokoihin nykyisin hyvin lyhyelläkin varoitusajalla...
"Perinteiset" syysteemat . mm. hyvät tavat,syksyn sato,syksy luonnossa saatiin läpikäytyä ennen syyslomaa..


   

Seuraava kohokohta on Halloween juhla, johon on jo alettu valmistautua mm.askartelemalla hämähäkkejä ja lukemalla Halloween tarinoita...


Ja jotta eskari ei olisi vain "yhtä juhlaa" on harjoiteltu myös kirjaimia ja numeroitakin ja harjaannutettu kädentaitoja


Muistamme myös että ei voi liikaa korostaa kuinka paljon oppimista tapahtuu joka päivä leikin avulla.
          



keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Merellinen tervehdys Lehtikankaan Esikoilta!


Esikoilla alkoi koko toimintakauden kestävä Päät ja hännät –hanke, jonka tavoitteena on tukea lasten kielellisten ja motoristen taitojen kehittymistä tanssien ja sanaillen. Hanke toteutetaan yhteistyössä Opetusministeriön ja Kajaani Dancen tanssikoulun kanssa. Hanke alkoi jännittävästi, kun Asa ja Masa rantautuivat päiväkodillemme.


Tässä Esikot kertovat, mitä ensimmäisellä kerralla tapahtui:
Asa ja Masa ovat meritutkijoita ja he tulivat pyytämään apua Esikoilta salkun etsimiseen. Salkussa on kaikki Asan ja Masan aarteet. Aarteet olivat hävinneet myrskyssä. Esikot löysivät pullopostia. Pullopostissa oli viesti, jossa kerrottiin, että tutkijakalat voivat auttaa aarteen etsimisessä.
Esikot koristelivat omat tutkijakalansa, joista pari taidonnäytettä seuraavissa kuvissa.



Eskaritehtäväksi jäi vielä valmistaa tutkijakaloille omat vedenalaiset maailmansa.





Baby shark doo doo doo doo doo… mammy shark doo doo doo doo…daddy shark doo doo doo doo -
välillä tanssittiin…


Esikoiden ajatuksia Päät ja hännät –projektista:
Laulut ja tehtävät. Se baby tyt-tyt-tyy. Oon laulanu sitä kotona.
No se baby shark. Siitä venelaulusta.
Se oli kiva se pulloposti. kun me saatiin laittaa ne kalat sinne mereen.
On ollut hauska askarrella kaloja.
Ne Asa ja Masa järjestää etsintöjä, se on hauskaa.
On tehty akvaarioita ja värkätty kaloja – superhauskaa.
Siitä kun me tehtiin niitä kalajuttuja. Kun me laulettiin baby shark tyydydy. Sain ottaa sen nallen. Kun me kirjoitettiin niitten (kalojen) tavat.

maanantai 1. lokakuuta 2018

KÄTÖNLAHDEN ILMARIT-RYHMÄN KUULUMISIA


Meillä Ilmareissa on 15 esikoululaista ja lisäksi 7 viskaria. Esikoululaisista osa on ensimmäistä kertaa lapsiryhmässä kotihoidon jälkeen. Heillä onkin paljon uutta opittavaa syksyn alussa.

Kotiin jaettiin heti eskarin alussa ”tervetuloa eskariin” -kysely, jossa lapset saivat kertoa taidoistaan, kiinnostuksen kohteistaan ja omista tavoitteistaan eskarivuodeksi. Vanhemmat kirjasivat sinne myös lapsensa vahvuuksia.
Näiden pohjalta rakensimme lasten kanssa Tavoitepuun, jonka yläoksiin laitoimme lasten omat tavoitteet. Juuristossa on lasten yhdessä sopimat ryhmän säännöt. Tavoitteet varmasti muuttuvat vuoden aikana, kun niitä saavutetaan. Meidän kasvattajien tehtävä onkin projektien lomassa kehittää lasten toivomia taitoja.


Ilmarit leikkivät nyt heppaleikkejä, osa lapsista on hevosia esim.”Fantastic” tai ”Blue”, osa lapsista on kouluttajia. Isoista palikoista rakennetaan talli ja esteitä. Tallin liepeillä on myös tallikoiria, joita koulutetaan ahkerasti. Tätä leikkiä havainnoituamme pyysimme päästä vierailulle Seppälään tutustumaan hevosten hoitoon ja kouluttamiseen.


Saimme seurata ratsastustuntia, tutustua talliin ja hevosen varusteisiin. Nähtiin myös poneja pienet kärryt perässään. Hevoset ja niiden hoito kiinnosti lapsia eniten: ” Se hevosten ratsastustunti ja tallissa käynti oli kivvaa.”
Meille esiteltiin koko oppilaitoksen alue ja kerrottiin mitä kaikkea Seppälässä voi opiskella. Tapasimme myös opaskoiraksi koulutettavan koiran.


Pienet vasikat oli myös mukava tavata. Yksi vasikoista oli ihan villinä ja juoksi ympäri karsinaansa. Olikohan se iloinen lapsivieraista?


Meidän pojat ovat oikeita automiehiä. Sisällä ja pihalla leikitään autoilla ja päiväkodin ulkokatoksessa on ollut autokorjaamo toiminnassa. Pojat pääsivätkin tutustumaan oikeaan autokorjaamoon ja autokaupan autoihin No-pan auton autoliikkeessä. Korjaamolla tutustuttiin pakokaasumittaukseen, jarrutestiin ja käytiin auton alla. Kolarikorjaamolla oli ruttuisia autoja oiottavana ja rengaskoneita saatiin kokeilla ihan itse.



Autopesukone oli mielenkiintoinen, sen toimintaa seurattiin porukalla autoliikkeen pihalla pesun alusta loppuun asti. ”Parasta oli se ralliauto ja kun automaatti pesi sen auton.” pojat tuumasivat.

Autoliikkeen uudet ja käytetyt autot testattiin yhdessä ja mietittiin mikä on se paras auton väri. Sinisävyt olivat suosikit. Pillimehujen ja keksien jälkeen jatkoimme matkaa takaisin päiväkodille mukanamme heijastimet ja ”autokarkkeja” myös meidän heppatytöille.

Lokakuussa meillä on lapsi-vanhempi Touhuilta, missä työstämme yhdessä lasten ja vanhempien kanssa näiden leikkien ja vierailujen tuomia ideoita. Halukkaat saavat aloittaa vanhemman kanssa keppihevosen tai -eläimen tekemistä ja autoista kiinnostuneet rakentavat verstaalla yhteistä piha-autoa, johon saamme osia autopurkamolta. Vielä emme tiedä mitä valmistuu ja missä ajassa, mutta intoa ja leikkimieltä meillä kaikilla on.

Illan tavoitteena on myös tutustuminen: vanhemmat ja lapset ja ryhmän aikuiset tutustuvat toisiinsa yhteisen toiminnan lomassa. Ehkäpä lapset kyläilevät toistensa kodeissa tämän illan jälkeen tai saamme vanhempainyhdistykseen uusia jäseniä.