tiistai 5. marraskuuta 2019

Kuluntalahden blogiteksti: Näytelmän tekeminen seitsemästä pienestä kilistä


Hei vaan, olet varmaan kuullut vanhan sadun seitsemästä pienestä kilistä? 


Kuluntalahden eskarilaiset kuuntelivat sen viime viikolla luettuna ja innostuivat sitten leikkimään sitä. Ensin he maalasivat porukalla vuohiemon pienen mökin, ja tietenkin mökissä piti olla uuni. 


Uunia piti sitten kokeilla monissa miehin että miten se yksi kili siihen mahtui piiloutumaan. Ja se kaappikello piti tehdä ja maalata jonka taakse pienin kili piiloutui. 



Kaappikellon numeroita piti tutkailla eskarien leikkikellosta että miten ne numerot oikein pitikään laittaa niihin kellotauluihin... Sitten lähdettiin muutamien eskarilaisten kanssa tutkimaan koulun kellariin roolivaatteita satuun. Mitä ei koulun roolivaatevarastosta löydy niin sitä ei tarvita! 

Kaikille muille paitsi leipurille löytyivät asusteet  ja palattuamme saaliin kanssa eskariin, alkoi kova roolivaatteiden sovittelu ja mallaaminen. ”Sulta tippuu kyllä nuo housut jalasta”, ennusti joku hoikanpuoleiselle, kaksin käsin housujaan kannattelevalle sudelle. Ei hätää, hakaneulat on keksitty. Yksi eskarilainen alkoi leikkaamaan puuttuvaa leipurin hattua. 




Taiteilijan vapaudella eskarilaiset lisäsivät muutaman eläinhahmon satuun jotta kaikki halukkaat saivat oman roolihahmon. Ja niin esitys käyntiin! 



Vuohiemo varoitteli varoittamistaan lapsia ilkeästä sudesta, mutta niin vain sudenketku sai lopulta narrattua jauhotetulla käpälillään kilit ja pisteli heidät suihinsa. Ja kun vuohiemo monien vaiheitten jälkeen pelasti pikku kilit suden vatsasta, pantiin kilien tilalle suden vatsaan hernepusseja. ”Rops, rops”, rapisivat vaan hernepussit maahan kun susi kömpi pystyyn. Sinä jännität varmaan miten satu päättyi? Mekin pohdimme koko eskarijoukon kanssa että mitäs tuolle sudelle sitten lopuksi tapahtui? Eskarilaiset olivat armeliaampia kuin sadun muinainen kirjoittaja ja päättivät:”Pannaan se vankilaan miettimään tekosiaan!”  Silloin yksi kaveri hoksasi että hänellähän on poliisin asu kotona. 


Ja niin oli poliisin virkapukuasiakin hoidettu ja päätimme että esitämme koko sadun vielä koko koulun aamunavauksessakin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti