tiistai 12. marraskuuta 2019

KÄTÖNLAHDEN PÄIVÄKODIN ILMARIT VAHVUUKSIEN MAAILMASSA


”En olekaan mikään tavallinen varis. Olen VAHVUUSBONGARI. Siipeni ovat kauniin hopean harmaat, jotka liitävät tuulessa vauhdikkaasti. Minulla on lyhyet jalat, mikä on kätevää jos kompastun, en kaadu korkealta. Vatsani on pyöreä ja pörröinen. Sitä on kiva läpytellä siivilläni. Silmäni ovat kuin kiikarit, mikä onkin tärkeää, jotta voin bongailla vahvuuksia tarkasti.”


Vahvuusbongari Vaappu on saanut Kätönlahden päiväkodin Ilmarit vahvuuksien maailmaan. Vaappu lähestyi eskarilaisia ensimmäistä kertaa kirjeellä, jossa kertoi olevansa hieman erilainen varis. Hän kerto, mitä vahvuuksilla tarkoitetaan: ”Ne ovat sellaisia asioita, jotka tuovat sinun parhaat puolet esille.” Eskarilaiset innostuivat rakentamaan Vaapulle pesän, jotta hän voisi vierailla luonamme useammin. Vaappu oli onneksi lähettänyt itsestään mitat, jotka helpottivat pesän rakentamista. ”Olen 18 cm pitkä ja siipivälini on noin 20cm. Saatatte tarvita näitä mittoja rakennusurakassanne.”



Ilmareiden ryhmään alkoi ilmestymään vinkkejä siitä, että Vaappu oli käynyt vierailulla. Vaapun jälkiä löytyi ympäri ryhmää. Lapset odottivat Vaappua innokkaasti ja päättivät kirjoittaa hänelle kirjeen, jotta hän uskaltaisi tulla kyläilemään mahdollisimman pian. Kertoihan Vaappu olevan erityisen ujo.


Vaappu on seurannut Ilmareiden touhuilua syyskuusta asti. Hän tarkkaili, kuinka sinnikkäästi eskarilaiset toimivat kuvasuunnistuksessa. Tällöin Vaappu kehotti eskarilaisia pohtimaan, millainen vahvuus sinnikkyys voisi olla. Eskarilaisten mielestä SINNIKKYYS on sitä, että ei luovuta.


Vaappu on kertonut käyvän välillä erittäin villinä, jolloin jooga auttaa häntä rauhoittumaan ja harjoittelemaan itsesäätelyä. Vaappu toi myös hyviä joogavinkkejä Ilmareille, joiden avulla olemme harjoitelleet itsesäätelyä. ITSESÄÄTELY on sitä, että ei lähde mukaan pelleilyyn, vaikka kaveri pelleilee.


Vaappu on aktiivisesti Ilmareiden arjessa mukana ja hän on päässyt vasta vauhtiin. Vaappu tulee moikkaamaan aina välillä. Erityisesti silloin, kun on aika tuoda jollekin eskarilaiselle kehusulka. Kehusulan lapsi saa Vaapulta siitä, että hän on osallistunut Vaapun satumatka –kirjan kirjoittamiseen kotona yhdessä vanhemman kanssa.


Ilmareiden ryhmässä korostuvat lasten vahvuudet. Vahvuuksia kerätään yhteiseen vahvuuspuuhun. Jokaisella lapsella on neljä omenaa, joihin tulee ne vahvuudet, joita ryhmän aikuiset, vanhemmat, kaverit ja lapsi itse näkee hänellä olevan. Vaappu haluaa opettaa, kuinka vahvuuksia voi bongailla itsestä ja kaverista. Hän haluaa näyttää lapsille, että jokainen on tärkeä. Jokaisella on erilaisia vahvuuksia ja taitoja, mitkä ovat arvokkaita. Ne täytyy vain ensin bongata.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti