tiistai 21. helmikuuta 2023

MINTTULAN ESKAREIDEN TERVEHDYS MÄNTYLÄN PÄIVÄKODISTA

 Tänä vuonna meillä on kymmenen esikoululaista. Meidän ryhmä toimii aamupäivän salissa ja iltapäivisin olemme yhdessä 3-5 -vuotiaiden kanssa. Esikoululaisilla on ollut viikko-ohjelma eteisen ovessa, johon olen liittänyt päivän päätteeksi kuvia mitä olemme sinä päivänä tehneet. Nämä kuvat olen kerännyt eskareiden ”päiväkirjaan”, josta niitä on mukava katsella ja muistella. Blogia varten katselimme pareittain päiväkirjaa ja kokosin lasten ajatuksia menneestä vuodesta.

 

Syksyllä luimme Pikku Toukka Paksulainen -kirjan, josta riitti puuhaa pitkäksi ajaksi. Pelasimme bingoa, väritettiin värityskuva, huovutettiin oma toukka, rakennettiin sille maja ja keksittiin omia tarinoita.



” Me pelattiin tässä bingoa.”

” Me tehtiin näitä Pikku Toukka Paksulaisia ja mulla on vieläkin se tallessa.”

” Hei katsokaa, mä oon aloittanut näin hienosti värittämään.”

” Huovuttaminen haisi vaan vähän pahalle.”

” Käytiin etsimässä metsässä toukalle kotia.”

” Mun on tossa. Sillä on reppu selässä ja jalkapallo.”

 

Syksyllä askartelimme omat heijastimet ja isälle teimme lahjaksi risti-nolla -pelin. Peliruudukko ommeltiin vohvelikankaaseen ja palikoihin tehtiin merkit ( x ja 0). Palikoista saatiin hyvä laskutehtäviä, kun palikoita oli sata ja jokaiselle lapselle piti jakaa kymmenen palikkaa.




” Tässä me tehtii ne meidän heijastimet.”

” Tuossa on mun heijastin, ninja.”

” Mun isä tykkäsi siitä pelistä.”

” Se on tallessa pelihyllyssä.”

” Mä oon pelannut sitä mummin, iskän, äidin ja pikkusiskon kanssa.”

” Me taidetaan ehkä tänään pelata. En oo pitkään aikaan pelannut.”

 

Lasten mielestä eskarissa on mukavaa tehdä retkiä. Tänä vuonna olemme tehneet syksyllä monta metsäretkeä sekä retkiä leikkipuistoihin. Paras retki on kuitenkin ollut uimahalliin. Uinti -viikko oli meillä heti toinen esikouluviikko. Sitä muisteltiin pitkään. Tammikuussa teimme luisteluretken Keskuskentälle ja helmikuussa vierailimme Soidinsuon koulussa.



” Metikköretket on mukavia, kun mä tykkään olla metässä.”

” Mä tykkään retkeillä.”

” Mukavinta on ollut uimakoulu.”

” Arvatkaa kuka näistä on paras uimalainen?”

” Mä oon harjoitellut uimakoulussa.”

” Tuo on meidän eka kerta Keskuskentälle.”

” Hirveen ärsyttävää, kun piti odottaa niin kauan sitä linja-autoa.”

 

Eskarissa on ollut mukavaa myös...

” Mä tykkäsin ensimmäisestä eskaripäivästä.”

” Juhlat: Ystävänpäivä ja Halloween kauan kauan sitten.”

” Salissa jumpat ja majaleikit.”

” Lumiukon tekeminen, kun siitä tuli hieno.”

” Parasta on ollut luistelu.

” Hyppynarulla hyppääminen.”



Yksi asia tuli ainakin selville, mikä ei ollut mukavaa.



” Tää oli ihan hirvee.”

” Toi oli se ärsyttävä juttu.”

 

Lopuksi mietittiin mitä olemme oppineet ja onko vielä jotain mitä pitää harjoitella.

” Olen oppinut kaikkia kirjaimia ja numeroita.”

” Mä tykkään pelata lautapelejä ja kaikkia opetuspelejä.”

” Oon oppinut ainakin numeroita.”

” Pitäis harjoitella ruokapöydän tavat. Aina on kaikilla niin paljon asiaa.”

” Pitäis harjoitella vaikka semmoinen, että jumppapäivänä sais jokainen vuorotellen kertoo oman jutun mitä sais tehä.”



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti