keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Tervehdys Seminaarin päiväkodin Kastanjilta!

Seminaarin Kastanjat 2021-2022 ovat aktiivinen ja eskarista innostunut neljäntoista esikoululaisen ryhmä. Puhuessani lapsille Kajaanin eskareiden blogista, sana BLOGI ihmetytti lapsia, kun se ei heidän mielestään oikein mitään merkinnyt! Eskarit totesivat, että blogi on kyllä lyhyt sana, ja kuulostaa molskahdukselta! Niinpä tutustuimme lasten kanssa muiden päiväkotien lähettämiin blogijuttuihin, ja siinäpä sitten vierasperäisiä kirjaimia sisältävän sanan blogi merkitys alkoi avautumaan. Sovimme lasten kanssa että kerromme Kajaanin eskareiden blogissa joitakin kuulumisia kahdelta viimeisimmältä kuukaudelta.

Lasten mielestä oli ensinnäkin tärkeä kertoa Tiuku-Tontusta. Tiuku oli meidän omaa joulusatuamme. Joulukuulla sadut ja saduttaminen olivat erityisesti ohjelmassa. Rakensimme lasten kanssa luokkamme yläparvelle tontun mökin. Tiuku-Tonttu asettui joulun ajaksi mökkiimme asumaan ja ratkoi yhdessä lasten kanssa päivittäin joulupukin salaista viestiä joka rakentui joulukuun aikana yksittäisistä kirjaimista sanoiksi, ja lopulta sanoista lauseeksi, joka oli joulupukin salainen viesti juuri Kastanjille! Tutustuimme Tiuku-Tontun myötä jouluperinteisiimme ja joulutonttuun hahmona myös kuvallisen ilmaisun, laulujen, leikkien ja ompelutyön merkeissä. Vietimme myös itsenäisyyspäivää - Suomen juhlaa.











Olemme suunnitelleet Seminaarin koulun kummiluokkalaisten kanssa yhteisiä puuhia kuluvalle lukuvuodelle, ja korona-pandemiasta huolimatta päässeet muutamia mukavia yhteisiä juttuja toteuttamaan kuten esimerkiksi kummiluokan oppilaat lukivat lempikirjojaan eskareille, ja lukemisen lomassa oppilaat tutustuivat toisiinsa ja koululuokkaan sekä koulun opettajaan. Pääsimme myös katsomaan englanninkielisen ( suomi-englanti ) luokan pienen teatteriesityksen.



Tammi- ja helmikuussa olemme tutustuneet tarinoiden, laulujen, kuvistöiden ja Ipadin kautta avaruuteen ja aurinkokuntamme planeettoihin, sekä ajan mittaamiseen ja opetelleet kellonaikojakin. Olemme tehneet muitakin matikan juttuja, kuten lapset asian ilmaisivat 😊




Olemme nauttineet talvesta ja lumesta ja talvilajeista, luistelusta ja hiihtämisestä. Huomenna onkin Kastanjien hiihtokoulun todistusten jako pienin juhlallisuuksin – tottakai!




Valoisaa kevättalven jatkoa kaikille teille!

t. Kastanjat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti