tiistai 26. lokakuuta 2021

Terveiset Vuolijoen eskarista! 😊

 Meidän eskarissamme on neljä lasta, yksi ope ja yksi avustaja.  Lisäksi ryhmässämme on seitsemän viskaria ja lastenhoitaja, joiden kanssa teemme tiivistä yhteistyötä eskariryhmämme ollessa pieni. Viskareiden kanssa yhteistyössä ulkoilemme, liikumme, leikimme, musisoimme ja opettelemme tunnetaitoja.

Tänä syksynä olemme opetelleet ahkerasti kaveri- ja tunnetaitoja pienin askelin -tunnetaito hetkillä yhdessä ystäviemme etanan ja pennun kanssa! Käymme yhdessä viskareiden kanssa joka viikko yhden tunnetaitoihin liittyvän teeman läpi. Pitää muistaa ettei kaveria saa kiusata, eikä myöskään saa lyödä eikä kiroilla, koska eskarissa kaikilla pitää olla hyvä mieli! Tärkeitä on myös kuuntelusäännöt, jos ei kuuntele aikuista ei tiedä mitä pitää tehdä. Tärkeänä taitona ollaan opeteltu pyytämään kaverilta anteeksi, jos on toiselle tullut paha mieli.


Tänä syksynä eskarissamme on opittu sienten tunnistusta. Eskarit ottivat kuvia päiväkodin pihalla kasvaneista sienistä, joista etsimme yhdessä tietoa. Lisäksi askartelimme omat sienet, joille keksimme omat nimet.


Olemme tehneet myös retkiä lähiympäristöön, joissa olemme tutkineet ja ihmetelleet yhdessä luontoa ja siellä asuvia eläimiä! Kuvissa olemme retkellä katsomassa kauniisti virtaavaa Vuolijokea! 




Eskarissa ollaan myös askarreltu, opittu numeroita ja kirjaimia. Meillä on omat taikakynät, joilla harjoitellaan numeroita ja kirjaimia. Eskarissamme tehdään erilaisia tehtäviä paperille, ipadille, piirrellään hiekkaan ja tehdään tehtäviä erilaisilla rasteilla. Meidän eskarissa myös leikitään ja ulkoillaan paljon, ja se on hirveän kivaa! Kivoimpia leikkejä ovat lego-, auto- ja rakenteluleikit.




Syksyymme on mahtunut myös paljon uusia tuulia, sillä päiväkotimme muutti uusiin tiloihin Vuolijoen koulun yhteyteen. Muutto on ollut kivaa, koska nyt meillä on uudet tilat ja jokaisella ryhmällä oma huone! Pihallamme on uusi iso liukumäki ja uudet kiikut!


Eskarissa me halutaan vielä oppia tehtäviä, myös vähän vaikeampia. Kuuntelutaitoja koulua varten, sekä lisää uusia numeroita ja kirjaimia. Ja tietenkin leikkiä kavereiden kanssa! Kiitos kivasta syksystä ja muille eskarilaisille haluamme toivottaa tsemppiä loppuvuoteen! 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti