Kivassa Paikassa aloitti tänä syksynä 15 iloista ja vauhdikasta eskaria. Ensimmäinen viikko menikin tutustuessa toisiimme ja opetellessa yhdessä sopimiamme ”eskarisääntöjä” (kuten he itse asian ilmaisivat). Ja kuinkas ollakaan, ensimmäiset kysymykset liittyivät 100-juhlaan ja yöeskariin. Onneksi meillä on kalamaljat, jotka kertovat monesko eskaripäivä on menossa ja kuinka paljon matkaa on vielä satajuhlaan! Yöeskarin vuoro on sitten lähempänä eskarin loppua.
Tätä liikunnan riemua jatkettiinkin melkein heti uintiviikolla (joka valitettavasti lyheni sulkutilan vuoksi). Onneksi edes muutaman kerran ehdittiin käymään ja saatiin hienot todistukset osallistumisesta.
Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä naapuriryhmämme Vekaroiden (ryhmän lasten ikähaarukka on kolmesta viiteen) kanssa. Hauska on ollut seurata, miten huolta pidetään pienemmistä ja miten pienemmät taas ottavat mallia isommista. On lauleskeltu ja leikitty yhdessä sekä askarreltu tsemppikortit toisillemme. Lisäksi olemme käyneet värisuunnistamassa läheisessä metsässä. Olisi voinut luulla eksyneensä muurahaispesään, sen verran kova kuhina kävi, kun ryhminä etsivät värikarttaan sopivia värejä.
Kainuun Museossa kävimme tutustumassa Metsän Peitto näyttelyyn. Se olikin eskarilaisillemme varsin mukava ja mieleenpainuva kokemus. Osa lapsista oli kerennyt käydä näyttelyyn jo kesällä tutustumassa, joten he olivat innoissaan toimimassa oppaina kavereilleen. Osa innostui niin, että olivat halunneet viedä vanhempansa näyttelyä katsomaan meidän vierailumme jälkeen!
Nyt syksyllä on kirjastoautokin alkanut taas liikennöimään ja meidän iloksemme se pysähtyy juuri päiväkotimme kohdalla. Ensimmäiset eskarilaiset ovatkin päässeet käymään lainaamassa kirjoja. Ryhmässä ei taida ollakaan kovin montaa eskarilaista, jotka olisivat aikaisemmin kirjastoautossa käyneet. Siinäpä onkin meille puuhaa pitkäksi aikaa eteenpäin, kun jokainen vuorollaan vierailulle vielä pääsee.
Sellaista touhuilua on ollut meidän eskarissamme nyt syksyllä, joten tästä on hyvä jatkaa kohti talvea. Toivotammekin jokaiselle eskarilaiselle ja heidän huoltajilleen sekä tämän blogin lukijoille oikein ihanaa ja värikästä syksyä!
Syksyisin terveisin Kivan Paikan eskarit ja opet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti