Meillä Vellamoissa on 18 iloista eskarilaista. Kevääseen on mahtunut paljon iloa, riemua, innostusta, uuden oppimista ja tutkimista lasten silmin. Olemme leikkineet ja pelailleet paljon, laulaneet, askarrelleet kaikkea erilaista, tutkineet mielenkiintoisia asioista, tehneet eskaritehtäviä, liikkuneet niin jumppasalissa kuin ulkonakin. Olemme myös käyneet erilaisilla retkillä eri metsissä, vierailleet taidenäyttelyssä, leiponeet synttäreitä varten sekä juhlineet aina synttäreitä, viettäneet naamiaisia ja lelupäiviä sekä paljon kaikkea muuta, mitä eskari voikaan pitää sisällään.
Viimeisimpänä askartelimme jokaiselle muistoksi eskarista oman seinäkellon. Seinäkello muistuttaa menneestä eskarivuodesta kotona, omalla seinällä ja samalla siitä voi myös harjoitella kellon aikoja.
Aloitimme kellojen valmistelun sillä, että jokainen eskarilainen suunnitteli paperille jonkun pienikokoisen kuvan. Kuvaa täytyi miettiä siltä kannalta, että minkä omasta mielestä kiinnostavan kuvan haluaa sitten näkyville kellotauluun. Suunniteltu kuva leikattiin myöhemmin irti paperista, jolloin siitä tuli ikään kuin sapluuna.
Seuraavaksi maalasimme kellotaulut, kukin haluamallaan värillä ja annoimme niiden sitten kuivua.
Tämän jälkeen hyödynsimme aikaisemmin tekemiämme sapluunoita. Kuivuneeseen kellotauluun piirrettiin sapluunan avulla kyseinen kuva, joka vielä maalattiin töpsötellen.
Sitten olikin aika tehdä kelloon kellonajat tussilla. Ja samalla tietenkin asensimme kelloihin koneistot. Jokainen kello saatiin toimimaan, tik tak tik tak! Niistä tuli tosi mahtavia ja persoonallisia, kunkin eskarilaisen näköisiä!
Eskaria ei ole enää montaa päivää jäljellä. Päivät voi laskea yhden käden sormin. Me aikuiset olemme seuranneet eskareiden kasvua, kehitystä, oppimista ja uusia taitoja ilolla. Ennen eskarin päättymistä meillä on kuitenkin vielä jäljellä ainakin vohvelikestit, näyttelyvierailu, lauluharjoituksia, ulkoilua, leikkiä, pelejä ja tietysti kevätjuhla. Kevätjuhla kuvataan vanhemmille kotiin nähtäväksi. Ennen kaikkea nautimme vielä yhdessä viimeisistä eskaripäivistä!
Ihanaa kevättä ja alkavaa kesää kaikille!
Terveisin, Vellamot
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti