keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Lohtajan päiväkodin eskareiden blogiteksti

 

Terveiset Lohtajan päiväkodin eskarista. Mörriäisten ryhmässä on 18 innokasta eskarilaista. Nyt eskarivuosi alkaa olla loppusuoralla ja odotamme innolla huhtikuun lopulla toteutuvaa uimakoulua.

Syksy alkoi isolla peikkoprojektilla, johon osallistui kaikki alueemme eskariryhmät. Peikkoaihe valikoitui lasten havainnoilla peikoista retkeillessämme lähimetsässä. Aihetta työstettiin saduttamalla, piirtämällä, askartelemalla luonnonmateriaaleista. Alkutuotos peikkosadusta lähetettiin seuraavalle päiväkodille, jossa tarinaa jatkettin. Alkuvuodesta omaa peikkosatuosiota työstettiin ilmaisun eri keinoin ja tuotos tallennettiin kunkin ryhmän nähtäväksi.

Muutoin on eletty tavallista eskarielämää nauttien uuden oppimisesta etsien, tutkien ja kokien. Lapset ovat pitäneet erityisesti jumpasta ( hiihto, luistelu, sähly..), ulkoilusta, eskaritehtävistä, kaverin kanssa leikkimisestä, lautapeleistä ja jopa päiväunista.. Eskarilaisemme ovat todellakin olleet leikkiväistä porukkaa. Leikkihuoneemme muuttuu päivittäin kodeiksi, päiväkodeiksi, majoiksi, sotatantereeksi, temppuradoiksi jne..

Lapset kertoivat oppineensa eskarissa leikkimään sen kanssa , jolla ei ole kaveria, panemaan tavarat omille paikoilleen, tekemään kärrynpyörän, viittaamaan, lukemaan, laskemaan viiteen sataan.. kaikki hienoja taitoja tulevaisuutta varten!







Aurinkoista kevättä kaikille Lohtajan päiväkodin Mörriäisiltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti