perjantai 16. huhtikuuta 2021

Terveisiä Kuluntalahden eskarista!



sen eri muodoissa. Aluksi eskarilaiset tekivät erilaisia värivesiä kotoa tuotuihin maitopurkkeihin. Samalla tutkittiin mitä uusia värejä syntyi värien sekoittuessa keskenään. 

Purkit laitettiin eskarin pakastimeen jäätymään, ja jännittyneinä eskarilaiset repivät muutaman päivän päästä purkit pois jäätyneiden kuutioiden ympäriltä. Tadam! Tulipa hienon värisiä jääkuutioita. Eskarilaiset tekivät niistä pieniä taideteoksia koulun pihalle. 



Vettä löytyy varsin monessa muodossa, sen saivat eskarilaisetkin huomata, ja seuraavaksi lapset lähtivätkin vähän suuremman veden äärelle – jäässä olevan Nuasjärven rannalle. Siellä oli kylän hoijakka, ja lapset saivat vinhat kyydit hoijakan kyydissä. Samalla nautittiin muutenkin keväisestä auringonpaisteesta.




Muutaman päivän päästä veden tutkimista jatkettiin eskarin sisätiloissa : mitkä esineet kelluvat, mitkä vajoavat vedessä pohjalle. Kolikko lumpsahti heti pohjaan, mutta mitenkähän tuolle kissalle käy? Muovikissa piti kuin pitikin päänsä pinnalla! 


Sitten kaadettiin vettä kahteen astiaan ja arvioitiin kummassa astiassa sitä oli enemmän.



Maaliskuun loppupuolella osallistuimme koulun oppilaskunnan järjestämään lumiveistoskisaan. Eskarilaiset valmistivat hienon robotin ja muutamia pikkurobottejakin. 



 Kuluntalahden eskarilaiset ovat tutkineet tänä talvena vettä

 Ja yllätys, yllätys, niidenkin tekemiseen tarvittiin vettä. 

Kuten huomaat, kyllä vedelläkin voi leikkiä monella tavalla! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti