torstai 29. lokakuuta 2020

Syksyinen tervehdys kaikille!


Meidän ryhmän nimi on Elmerit ja olemme eskarissa täällä Nakertajan päiväkodissa. Alkusyksyn ajan olemme tutustuneet toisiimme ja mietimme myös yhdessä ryhmällemme säännöt, että kaikista olisi mukava leikkiä ja olla täällä eskarissa ihan joka päivä. 



Kerroimme myös opelle toiveita siitä, mitä haluaisimme tehdä tai oppia eskarivuoden aikana. Toiveet kerättiin sydämen muotoiselle kartongille ja nyt ne ovat muistutuksena eskarihuoneen ovessa. 



Olemme aloittaneet tutustumisen erilaisiin vahvuuksiin, joita yritämme bongailla eskaripäivien aikana. Tähän mennessä tutuksi ovat tulleet ystävällisyys, sisukkuus ja reiluus. Aina kun huomaamme kaverin käyttävän viikon vahvuutta tai itse käytämme sitä, saamme laittaa helmen purkkiin. Purkki alkaakin olla kohta täynnä ja ope on luvannut aina täydestä purkista jonkun kivan yllätyksen.



Kaikki meidän ryhmän lapset tykkäävät ulkoilla ja liikkua paljon. Syksyn aikana tutuksi ovat tulleet polttopallo, tervapata, peili ja tosi monta erilaista hippaleikkiä. Hauska versio banaanihipasta oli lasten keksimä koirabanaanihippa, jota olimme salin lattialla konttaamalla. Osa on ollut myös innokkaita sählyn ja jalkapallon pelaajia. 




Metsäretkiä olemme tehneet lähimetsään ja majan rakennus on ollut ykkösjuttu metsässä. 



Meidän päiväkodissa on myös toinen eskariryhmä nimeltä Jalmarit. Heidän kanssaan kävimme syyskuussa yhdessä retkellä Aurinkolaavulla. 



Jalmareiden kanssa on retkeilty myös Vanahikselle ja jäähallille Kaikki luistelee tapahtumaan.



Sisälläkin olemme keksineet monenlaisia mukavia eskaripuuhia. On harjoiteltu numeroita ja kirjaimia, tehty askarteluita, pelattu lautapelejä ja leikitty! 





Tällä viikolla on juteltu pyhäinpäivän, kekrin ja halloweenin kuuluvista perinteistä ja juhlimisesta meillä täällä Suomessa ja muualla maailmalla. Perjantaiksi olemme suunnitelleet Halloween hulinat. Silloin meillä on naamiaiset, herkuttelua ja jotain jännittäviä pieniä tehtäviä tiedossa. Tämän kuvan myötä haluamme toivottaa kaikille hyvää pyhäinpäivää ja kekriä sekä  hurjaa halloweenia! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti