tiistai 4. helmikuuta 2020

Terveisiä Karusellin Pillipiipareista!


Päiväkoti Karusellin eskariryhmä Pillipiipareissa on tehty kaikennäköistä kuluneen eskarivuoden aikana. Olemme saaneet vierailijoita päiväkodille sekä käyneet myös retkillä päiväkodin ulkopuolella. Parhaimmat jutut tapahtuvat miellä aina hetkissä, joten tässä on kokoelma hyvistä hetkistä ja retkistä.


Kävimme luistelemassa Kajaanin Hokkin järjestämässä luistelutapahtumassa. Luistelemassa oli kivaa. Alussa luistelu oli vähän hankalaa, mutta sitten se alkoi sujua. Menimme luistelemaan linja-autolla.


Eskarissa kävi vierailija hammashoitolasta. Eskarilaiset saivat uudet hammasharjat, joita heti ohjeistuksen kanssa. Opimme, että hampaista kannattaa huolehtia.


Kävimme katsomassa Taidemuseossa Materiaalirunoutta – Mauri Korhonen ja Kalle Turakka Purhonen -taidenäyttelyn. Näyttelyssä oli ruokia ja erilaisia esineitä. Taidemuseossa oli kivaa.


Taidemuseossa oli näkkäristä tehty kotka. Se oli aika hieno, mutta herkullinen silti.


Päiväkodin pihalla vieraili roska-auto, jota pääsimme katsomaan oikein läheltä. Siellä haisi aika pahalle. Pääsimme myös roska-auton ohjaamoon. Samalla viikolla meillä kävi vierailijana Kurre Kainuulainen Ekokympiltä, hän neuvoi meille kierrätystä.


Päiväkodilla kävi vieraana paloauto Kainuun pelastuslaitokselta. Pääsimme paloauton ohjaamoon, kokeilimme myös päähän savusukelluskypärää sekä tutustuimme paloauton kalustoon. Kyydissä oli happipulloja, letkuja, kirveitä ja moottorisahoja.


Syksyllä teimme taidetta ulkona. Keräsimme keppejä, lehtiä, kiviä, käpyjä ja neulasia erilaisiin kasoihin.


 Osa lapsista teki pyöreitä kuvioita. Taide lähti lentoon tuulenpuuskien mukana ja kävyt leikkeihin.


Toivottamme aurinkoisia ja iloisia kevätpäiviä

-          Pillipiiparit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti