maanantai 17. helmikuuta 2020

Terveisiä Päiväkoti Menninkäisen eskarista!


Esikoulun pyörähdettyä käyntiin syksyllä 2019 Lohtajan alueen viiden päiväkodin esikoulujen aikuiset ja lapset aloittivat tämän lukuvuoden alueellisen yhteistyön.  

Halusimme yhdistää esikoulun tavoitteellisen toiminnan ja luonnossa olemisen. Joka päiväkodilla on ollut suunniteltavana toimintaa liittyen eri oppimisalueisiin, kuten matemaattisiin taitoihin, kielellisiin taitoihin, ilmaisullisiin taitoihin ja tunne- ja vuorovaikutustaitoihin.  

Toimintaa yhdistää vielä kaikille sama satu. Saduksi valikoitui Aili Somersalon kirjoittama Mestaritontun seikkailut. Tässä tarinassa on paljon hyvin kuvailtuja satuhahmoja, joita lapset piirsivät mielellään. Piirustuksia olemme käyttäneetkin kaikilla metsäretkillä.



Keräännymme 1-2 kk:n välein samaan paikkaan eli tietyn metsän viereiselle kentälle. Aloitamme metsäretken yhteisellä leikillä, josta jakaannumme metsään eri tehtäväpisteille.

Lapset ovat saaneet tutkia, päätellä, ihmetellä ja osallistua eri tavoin metsäretkillä. Ensimmäisellä kerralla metsän tehtäväpisteillä oli kielellisen osa-alueen tehtäviä, kuten riimiparien tunnistamista. 



Tässä noita Sammaleisen äännepata, josta piti löytää samalla äänteellä alkavia sanoja. 



Toisella kerralla Mestaritontun metsäretkellä oli matemaattisia tehtäviä, kuten lukumäärän ja numeromerkin yhdistämistä.

Joulukuussa olimme samalla jouluisissa tunnelmissa ja saimme leikkiä ja laulaa metsässä joululauluja, sekä kuunnella musiikkia. Kokeilimme myös sadun usvaneitojen tanssia. Lapsille erityisen mieleistä oli metsässä nautittu lämmin juoma ja piparilla herkuttelu, sekä itse Mestaritontun pitämä satuhierontahetki. 


Seuraavan kerran pääsemme yhteiselle metsäretkelle nyt helmikuussa ja viimeisen kerran vielä huhtikuussa. Mitähän mukavaa saamme vielä kokea yhdessä J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti