Jukka Salminen esiintyi 15.11.2018 Otanmäen koululla
Jukka Salminen on
hämeenlinnalainen laulaja ja lauluntekijä. Häneltä on ilmestynyt yli 800
laulua, yli 20 äänitettä, nuottikirjoja ja musiikkinäytelmiä. Salminen säveltää
ja sanoittaa, esiintyy päiväkodeissa, kouluissa ja perhetapahtumissa.
Jukka Salminen esiintyi
15.11.2018 Otanmäen koululla.
Saimme kuulla hänen tekemiään lauluja, joita hän säesti
meille kitaralla.
Matkustimme maailman
ympäri eri laulujen avulla. Salminen
opetti meille laulujen välissä eri maiden tervehdyksiä. Tansanian kielellä,
Etiopian kielellä, Espanjan kielellä sekä viittomalla kielellä. Konsertti oli
iloista sekä mukaansa tempaavaa.
Tuttavani- laulun sanat syntyivät siitä, että hänen
tyttärensä sai naapurin Belindalta luistimet. Mutta osoittautuvat tuhmiksi ja
eivät pitäneet tytärtä pystyssä. Tästä
syntyi uusi laulu luistinradalla.
Konsertin lopuksi Otanmäen päiväkodin Metsätähti-eskarit
saivat yhteispotretin Jukka Salmisen kanssa. Kiittelimme ihanasta konsertista,
että saimme hänet Otanmäen koululle esiintymään.
Ihanaa Joulun odotusta kaikille!
T. Otanmäen päiväkodin Metsätähti- eskarit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti