Olemme Kuurnan Nokkelat -eskariryhmän kanssa aloittaneet syksyn tutustumalla toisiimme. Osa kavereista oli jo tuttuja edellisiltä vuosilta päiväkodista, mutta uudet ryhmän lapset on otettu innolla mukaan leikkeihin. Uudessa ryhmässä, uusien aikuisten kanssa vähän jännittää, mutta päivät menevät nopeasti, kun on kivaa tekemistä. Lapset leikkivät mielellään majaleikkiä ja mukavaa on, että majaa ei tarvitse purkaa kesken päivän vaan leikki saa jatkua, jatkua ja jatkua...
Ystävyyden piiri
Kädentaidot ovat tärkeitä eskarilaisten taitoja. Olemme tehneet erilaisia vesiväritöitä, harjoitelleet kynän käyttöä, leikkaamista jne. Erilaiset rakenteluleikit ovat lasten keskuudessa suosittuja.
Koivikko
Plus plus miekka
Paperin alta paljastuu..
Syksyisiä vaahteran lehtiä
Kerran viikossa tapaamme Villin Pennun, jonka kanssa harjoittelemme kaveritaitoja. Pennulle pitää opettaa ihan perusasioita, kuten paikoillaan olemista ja toisen kuuntelemista. Lapset taitavat oppia nopeammin kuin koiranpennut.
Olemme tehneet retkiä lähipuistoihin ja opetelleet turvallista liikkumista lähiympäristössä. Parasta eskarissa on lasten mielestä leikkiminen ja suurin osa lapsista haluaa oppia tämän lukuvuoden aikana lukemaan. Siinäpä haastetta meille aikuisille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti