Elokuu ja eskarin aloitus on jo jäänyt taakse, kalenteri on käännetty syyskuun puolelle. Huuhkajavaaran päiväkodin Västäräkkien esioppilaiden kanssa yhtenä osana ryhmäytymistä olemme laatineet yhdessä ryhmän toimintatavat. Kaikki alkoi lasten kanssa yhdessä pohtien: Millaisia sääntöjä tarvitsemme, että kaikilla olisi hyvä olla eskarissa?
”Ei
saa lyödä, potkia tai töniä”
”Pitää
tervehtiä toista”
”Pitää
ottaa leikkiin mukaan”
”Voi
kysyä toista leikkiin”
”Ei
saa ottaa tavaroita toisen kädestä”
“Ei saa halata ilman lupaa”
Projektia
lähdettiin viemään pienryhmissä eteenpäin ottamalla valokuvia lavastetuista
tilanteista, joissa esimerkiksi toinen lapsi yrittää ottaa lelun toiselta.
Kuvankäsittelyohjelmalla valokuvia opeteltiin muokkaamaan lisäämällä punainen
rasti yhdessä sovittujen sääntöjen vastaista käytöstä kuvaavan valokuvan
päälle. Lapset saivat kuvankäsittelyohjelmalla lisätä valokuviin myös
mieleisiään ”tarroja”. Projektin aikana aloimme harjoittelemaan kuinka tulisi
toimia, jos kokee, että joku toimii yhdessä sovittujen sääntöjen vastaisesti.
Yksi tärkeimmistä harjoiteltavista toimintatavoista on ollut se, että
eskarilaiset hakevat aikuisen apua tilanteissa, joissa kokevat
epäoikeudenmukaisuutta tai vääryyttä. Tällä toimintatavalla olemme ennaltaehkäisseet
niin sanotun “koston kierteen” syntymistä.
Ryhmäytyminen
on tärkeä vaihe myös esiopetuksessa ja onnistunut ryhmäytyminen kantaa koko
toimintakauden ajan. Olemme leikkineet nimileikkejä, laulaneet lauluja ja
aamukokoontumisilla käyneet läpi ketä on paikalla, jotta oppisimme muistamaan
toistemme nimet ja tuntemaan toisemme. Olemme leikkineet ja toimineet
vaihtuvissa pienryhmissä, harjoitelleet tunne- ja vuorovaikutustaitoja
erilaisten laulujen, leikkien, tarinoiden ja harjoitusten avulla, ja vieneet
oppimaamme myös arjen vuorovaikutustilanteisiin.
Pian jokainen Västäräkkien esioppilas ja aikuinen pääsee allekirjoituksellaan vahvistamaan, että lupautuu noudattamaan yhdessä laatimiamme ryhmän sääntöjä. Ensimmäinen lastenkokous häämöttää jo kulman takana, missä eskarilaiset pääsevät kertomaan toiveistaan syksyn toimintaa silmällä pitäen.
Västäräkkien eskariporukka toivottaa kaikille hyvää
eskarivuotta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti