tiistai 12. huhtikuuta 2022

Teppanan eskarista terve!

Elokuussa Teppanan vuoropäiväkodin eskarilaiset saivat eskaritilaksi luokan Teppanan koululta. Sehän oli kerrassaan mahtava homma! Päiväkodin eskaritila oli pieni ja epäkäytännöllinen sekä todella rauhaton. Nyt saimme rakentaa omanlaisen, meidänlaisen oppimisympäristön, joka palvelee eskarilaisten tarpeita. Eskaripäivän rakentaminen ja toimiva päivästruktuuri rakentui pikkuhiljaa toimivaksi kokonaisuudeksi. Oppimisympäristön merkitys ja sen viihtyvyys on lapsille todella tärkeää. Se innostaa, motivoi, rohkaisee omatoimiseen toimintaan, mahdollistaa hyvään leikkiin. Vuorohoito tuo myös omat erityisjärjestelyt, koska toimitaan kahdessa paikassa. Toimivan ja ammattitaitoisen tiimin ja hyvässä yhteistyössä perheiden kanssa se saatiin hyvin toimimaan.

Niinpä, iloisesti kirmattiin kohti uutta eskarivuotta kohti!


Aloitamme eskarin melkeinpä aina ulkoillen (eskari alkaa meillä klo.9.00). Syksyllä urheilimme paljon koulun kentällä. Retket lähiympäristöön tai leikkiminen lähimetsässä ovat jokaviikkoista ulkoilua. Talvella hiihto ja luistelu. Ulkoilun ja liikkumisen jälkeen jaksaa paremmin sitten sisähommia tehdä.



Toimimme yhdessä luokassa, joten pienryhmätyöskentely on paras mahdollinen työskentelymenetelmä. Iloisesti matematiikan, äidinkielen, kuviksen, teatterin ym. toiminnan jutut onnistuvat. Varsinkin matematiikan ja äidinkielen toiminnalliset tehtäväpisteet ovat suosittuja. Päivittäin keskustelemme porukassa mieltä askarruttavista asioista, vaihdamme kuulumisia, suunnittelemme yhdessä toimintaa, kyselemme toiveita tai muuten vaan hassutellaan ja nauretaan. Leikki kuuluu myös tärkeänä osana eskaripäivän toimintaan.




Parasta on ollut päästä koulun isoon saliin jumppaamaan. Myös ruokailu koulun ruokalassa on kivaa ja se on onnistunut todella hyvin heti alusta asti. Muutenkin meidät on otettu koululla hyvin vastaan, niin hyvin kun näinä aikoina on voitu tehdä.


Eskarin viimeiset kuukaudet ovat käsillä. Pian on eskarivuosi kulunut. Meidän 17 iloista eskarilaista lähtevät hyvillä mielin koulutielle!














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti