maanantai 25. huhtikuuta 2022

Moikka monipuolisesta Monitoimitalosta Lehtikankaalta!

Lehtikankaan Monitoimitalolla sijaitseva Kanervien eskariryhmä koostuu 14:sta eskarilaisesta. Osapäiväinen eskarimme sijaitsee siis koulun puolella, aivan alkuopetuksen ytimessä. Lähdimmekin miettimään niitä etuja, mitä koululla oleva eskari – ja varsinkin meidän koulu - tarjoaa verrattuna päiväkodin tiloissa toimiviin eskariryhmiin.

Ensinnäkin, olemme nähneet jo eskarin ensimmäisestä päivästä alkaen ihka oikeita koululuokkia, oppilaita sekä opettajia ja muuta koulun henkilökuntaa. Myös välituntikellon soiminen, aamunavaukset sekä monille mystinen rehtorikin ovat tulleet tutuiksi.




Kuvassa yksi ekaluokista, joka sijaitsee aivan meidän luokkamme takana.

Toki näemme päivittäin myös päiväkodin porukkaa, jopa seitsemän muun ryhmän verran pihalla ja ruokalassa, ja saamme käyttää päiväkodin tiloja ja tehdä (koronarajoitusten salliessa) vierailuja esimerkiksi kahteen muuhun eskariryhmään.

Meidän oma luokkatilamme toimii myös aamupäivä-/iltapäivätoiminnan tilana, joten aappa & iippa termit tulevat tutuksi ihan käytännön kautta.

Ruokailu meillä tapahtuu koulun isossa ruokalassa, Solassa, jossa sulassa sovussa koululaisten kanssa opettelemme ottamaan itse ruokaa linjastolta sekä syönnin jälkeen viemään astiat tiskilinjastoon. Ruokailuajat on toki porrastettu, mutta on ollut suloista huomata, miten päättäväisen rohkeasti esikoululaiset menevät hakemaan lisää ruokaa itseään puolta pidempien koululaisten keskelle.


Ulkoiluun meillä on käytössä sekä päiväkodin että koulun puolen pihat leikkitelineineen ja -välineineen, sekä tietysti viereiset metsät majojen rakennukseen ja luonnon tutkimiseen ja vaikkapa luontotaidekuvien ottamiseen.



Talvisin hiihtomaastot löytyvät läheltä, eikä luistelukentällekään tarvitse lähteä monien mutkien ja järjestelyjen kautta. Lisäksi mäen laskuun on mahtavat maastot läheisillä Ellin kukkuloilla. Erikoisuutena mainostettakoon Lehtikankaan frisbeegolf-rataa, jonka lähimmät väylät sijaitsevat lähimetsässä ja loput Ankkalammen ympäristössä.



Yksi mahtavimmista etuuksista, mitä ei muissa Kajaanin päiväkodin tai koulun tiloista löydy samasta rakennuksesta, on Lehtikankaan kirjasto. Sen palvelut ovat tulleet tutuiksi sekä sen aina iloiset ja avuliaat työntekijät meille tärkeiksi.


Sokerina pohjalla Monitoimitalon iWall on meidän käytössämme aina vapaina aikoina. Sen edessä on hikoiltu ja naurettu kerran jos toisenkin. Interaktiivisia liikuntapelejä löytyy laidasta laitaan, aina tanssista mäkihyppyyn ja vaikkapa rallista parkouriin.


Lisäksi koulusta löytyy tietysti mm. kotitalousluokka sekä puukäsityöluokka. Tulevina vuosina Koronan jälkeen toivottavasti pääsemme hyödyntämään niidenkin antimia.

Lopuksi mainittakoon, että aivan läheltä koulua löytyy toki myös bussipysäkki, joten niin halutessamme pääsemme tutkimaan maailmaa (Kajaania nyt ainakin) myös kauempanakin. Muutamat näyttelyt ja retket olemme käyneetkin jo seikkailemassa paikallisbusseja hyödyntäen.


Joka tapauksessa Monitoimitalolta on eskarilaisten helppo siirtyä koulutielle tutussa ympäristössä, ja vaikka eskarilainen ei aloittaisikaan tässä koulussa koulutietään, on monet koulun käytännöt jo tulleet tutuiksi yleisesti.

Heipat Kanervilta ja mukavaa koulutietä koulunsa aloittaville sitten syksyllä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti