Minä olen Kurre-orava. Muutin Ratamon päiväkotiin elokuussa viettämään vähän erilaista talvea. Halusin tulla katsomaan, millaista on elämä eskarissa. Niin ja tulinhan minä oikeastaan myös siksi, että olen vähän hajamielinen ja tarvitsin lasten apua kesän aikana piilottamieni ruokavarastojen etsintään. Eskarislaiset ovat löytäneet minulle jo paljon kätkemiäni sieniä, marjoja, kasvinosia ja käpyjä. Säilytän niitä lasipurkissa päiväkodilla. Mutta mitä minä oikein höpötän, enhän minä itsestäni tänne tullut kertomaan vaan eskarista.
Ratamon eskarissa on yksitoista ihastuttavaa lasta, joihin olen saanut tutustua. He haluavat aina silitellä ja kutitella minua. Siitä minä pidän. Ainoastaan häntääni ei saa koskea. Siitä en tykkää yhtään ja tulen vihaiseksi. Vihaisena oravat säksättävät. Eskarissa ope sanoi, että oman kehon rajojen tunnistaminen ja puolustaminen on osa turvataitoja. Yhdellä viikolla tutustuimme erilaisiin turvataitoihin, joita tarvitaan oman kehon turvataitojen lisäksi esimerkiksi liikenteessä liikkuessa ja hätätilanteissa.
Syksyn aikana olemme puuhastelleet paljon muutakin. Lapset ovat aloittaneet tekemään omia Aapiskirjoja sekä joululaulubiisiä. Kerran kuukaudessa koko Ratamo leipoo. Leipominen on niiiiiin kivaa!
Olemme leikkineet päivittäin lasten toiveleikkejä. Autoleikki, kotileikki ja ulkona erilaiset hippaleikit ovat olleet syksyn aikana mieluisia.
Lapset ovat toivoneet leikin lisäksi esimerkiksi soittimilla soittamista, salissa jumppaamista, roskien keräämistä ja retkeilyä. Viime viikolla teimme kierrätystehtäviä ja palautimme pussillisen kierrätettäviä roskia kierrätyspisteelle.
Olemme retkeilleet joka viikko - viimeisimpänä makkaranpaistoretki Aurinkolaavulle. Matkassa oli mukana myös pöllö-ystäväni Söpötäplä.
Makkaranpaistoretken jälkeen oli ihanaa palata päiväkodille ja käpertyä vanhaan matkalaukkuun, jossa tämän vuoden asustan. Laukku on harmaa toisin kuin minun turkkini, joka ei taida vaihtaa väriä ruskeasta harmaaksi tänä talvena. Hmm... miksi muuten oravien turkki vaihtaa väriä? Tiedätkö sinä? Taidan lähteä tutkimaan asiaa ja eskarit tulevat varmasti minua auttamaan.
Mukavaa alkutalvea toivotellen,
Kurre ja Ratamon eskarit
Mukavaa alkutalvea toivotellen,
Kurre ja Ratamon eskarit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti