keskiviikko 17. maaliskuuta 2021

Terveisiä Huuhkajavaarasta

 Meidän ryhmän nimi on Västäräkit ja meitä on yhteensä 17, eskareista tästä porukasta on 13.

Syksyllä olemme liikkuneet lähiympäristössä. Olemme leikkineet tiikereitä ja muita eläimiä lähimetsässä. Tiikerihippaa leikimme pihalla toisinaan vieläkin.

Olemme myös tutkineet lähiympäristöä. Tutkimme esimerkiksi millaista maisemaa lähiympäristöstä löytyy. Otimme kuvia maisemista ja luonnosta, jonka jälkeen maalasimme niistä vesivärimaalaukset. Syksyllä teimme myös retken kauemmas metsään, jossa saimme syödä pannaria ja mehua. Ja oli hauskaa, kun etsimme erilaisia kiviä metsästä. Näimme matkalla myös kodan.



Syksyllä askartelimme monenlaista pahvilaatikoista. Ensin yksi keksi tehdä pahvilaatikosta nukkekodin ja pian meillä olikin leikissä jo niin iso laatikko, että sinne mahtui sisälle. Siitä tuli oiva avaruusraketti.

Huuhkajavaaran eskarissa on ollut liikkeellä myös vakoojia! Syksyllä eskarivakoojat tarkkailivat ympäristöä ja pian eskareille alkoikin tulla postia salaperäiseltä vakoojalta, joka lähetti kirjeitä ja tehtäviä nimimerkillä A. N. Eskarivakoojien tehtävänä oli tarkkailla ympäriltä löytyviä hyviä tekoja ja raportoida havainnoista aikuisille. Hyvistä teoista saatiin kerättyä hurjan pitkä helminauha ja vihdoin tämän vuoden puolella helmiä oli kerääntynyt riittävästi ja saimme juhlia hienoa saavutustamme. Kirjeiden ja vihjeiden takaa paljastui Agentti, jolle luovutimme ystävyyden sanoja. Olimme löytäneet ne pihalta jääkimpaleiden sisältä. Luulemme, että agentin nimi oli Neronaru, mutta oikeastaan agentti ei sitä koskaan meille kertonut… Salkun se jätti meille. Saa nähdä ilmestyykö sinne vielä jotain. Sieltä on tullut monenlaisia tehtäviä, viestejä, kirjaimia, tavuja… 


Pitkän odotuksen jälkeen pääsimme tammikuun lopussa muuttamaan päiväkodilla suurempiin tiloihin liikuntasiipeen. Kaikista odotetuin hetki oli kun jumppasali tyhjennettiin käytöstä poistetuista huonekaluista ja pääsimme vihdoin pyöräilemään saliin. Se oli mahtavaa! Pyörillä voi olla myös hippaa ja tietysti poliisia sekä rosvoa.

Päiväkotimme vieressä on hieno luistelukenttä ja olemmekin ehtineet luistella siinä monta kertaa. Luistimilla teimme makkaroita, pujottelimme, leikimme maa-meri-laivaa sekä olimme hippaa. Viimeisimpänä olemme testanneet lähimetsään tehdyn hiihtoladun ja kävimmepä myös pellolla kokeilemassa luisteluhiihtoa. Hanki kantoi meitä hyvin! 

Eskarissa on kalastettu aakkosia ja numeroita sekä yhteenlaskujakin. Erityisen suosittua meillä on ollut shakkipeli, jota on ehditty pelata erä, jos toinenkin. Myös pöytälätkä on ollut meidän suosikki. Sitä ovat melkein kaikki käyneet pelaamassa. Me olemmekin innokkaita liikkumaan ja pelaamaan.

 

Liikkumisen iloa kaikille ja hyvää kevään odotusta!

Terveisin Huuhkajavaaran eskarit                                

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti