keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Eskaria Nakertajan Jalmareissa

 

Moikka, me ollaan Jalmareita ja nyt on meidän vuoro kirjoittaa blogia! Meitä on 21 eskarilaista. Meidän eskari on Nakertajan koululla, ja käymme syömässä koulun ruokalassa. Siellä on hyvää ruokaa. Kaikki kaverit ovat kivoja ja eskari on megakiva! Täällä voi leikkiä, lukea kirjaa, pelata ja leikkiä legoilla tai eläimillä, sekä askarrella.. Tällä hetkellä meillä on Lasten kokous, jossa me saadaan kertoa millainen eskari meillä on ja ope kirjoittaa kaiken ylös. Meillä on kokous aina kerran kuussa, yksi meistä saa olla aina puheenjohtaja ja ope on sihteerinä. Kokouksissa me päätetään yhdessä tulevista asioista ja suunnitellaan mitä me haluaisimme eskarissa tehdä. 

 


Eskarissa harjoitellaan kirjaimia ja numeroita, tehdään logicotehtäviä, me olemme ommelleet paljon huopahahmoja. Meillä on myös viikon tähtilapsi, joka arvotaan, ja hän saa mm. olla jonon ensimmäinen ja olla apuopena. Eskarissa on kivaa talvella, kun voi tehdä lumiukkoja.

Me ollaan myös askarreltu paljon. Jouluaskarteluja oli kivointa tehdä. Meillä on myös ollut muskareita. Melkein kaikki laulut siellä on ollut kivoja.

 


Me ollaan retkeilty paljon metsässä, siellä me leikitään majaleikkejä ja eläimiä. Syksyllä retkeilimme mm. Aurinkolaavulla ja Ensilän Lasten puutarhassa syömässä marjoja. Kävimme myös luistelemassa Kaikki luistelee -tapahtumassa.

Eskarissa me bongailemme vahvuuksia itsessä ja toisissamme ja keräämme helmiä purkkiin. Kun huomaa vahvuuden niin saa laittaa helmen purkkiin. Ja kun helmipurkki on täynnä, tehdään yhdessä äänestetty asia, esim. elokuvan katsomista tai naamiaiset. Seuraavan kerran, kun helmipurkki täyttyy, meillä on pyjamabileet! Täällä on tosi kivaa aina, kun on juhlat. Mukavinta eskarissa on ollut naamiaiset, meillä on ollut jo kahdet naamiaiset!



Laskemme eskaripäiviä kaloilla ja 100. eskaripäivä lähestyy. Olemme sopineet, että juhlistamme päivää juhlavaatteilla ja olemme toivoneet kakkua juhliin. 

Vuosi 2021 alkoi uimakoululla. Sukeltaminen oli kivaa. Me etsittiin kuvia veden alta ja laitettiin seinälle maatilan kuvia, hedelmiä ja eläimiä. Uimassa hyppiminen oli kivaa. Aikuiset otti kiinni ja me saatiin hyppiä veteen. Mä hyppäsin pommeilla veteen. Haihippa oli kivaa. Me ajettiin leikisti autoilla uimassa. 

Viimeisellä kerralla meillä oli uintirata, ja lopuksi mentiin kuuma-altaaseen. Me sanottiin sitä pottukattilaksi!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti