keskiviikko 16. joulukuuta 2020

Eskarien blogi, Päiväkoti Menninkäinen

 

Toteutimme eskarissa turvallisuus- ja liikenneviikon syyskuun toisella viikolla turvallinen suojatie- ja pyöräily-teemalla. Virittäydyimme teemaan tutkimalla liikennemerkkejä ja myös tekemällä niistä löydettyjä värityskuvia ja tehtäviä sekä pelaamalla aiheeseen liittyvää liikennemerkkimuistipeliä.

Viikon aikana kävimme retkellä kuvaamassa iPadeilla liikennemerkkejä lähiympäristössä ja eskarien tulevan koulun ja koulutien liepeillä. Eskarit toimivat pareittain ja kuvasivat vuorotellen kiinnostavia liikenteeseen liittyviä kohteita ja liikennemerkkejä sekä jokainen sai vuorollaan kuvata eskarikaverin turvallisen suojatien ylityksen. Seuraavana päivänä katsoimme yhdessä kuvia ja keskustelimme retken aikana tutummiksi tulleista liikennemerkeistä ja liikennesäännöistä.




Luimme myös hätänumeron käyttöön liittyen ”Otsolan palokunnan kiireinen päivä”- kirjan ja yhteistä keskustelua ja monenlaisia ajatuksia hätänumeroon soittamisesta ja muistakin turvallisuuteen liittyvistä asioista syntyikin paljon myös tästä aiheesta.

Viikon lopulla turvallisuusviikon loppuhuipentumana aikuisilla oli demonstraatio pyöräilykypärän tarpeellisuudesta kananmunalle sopivalla pyöräilykypärällä ja tarinalla, kuinka hurjasti/kurjasti voi käydä, jos ei käytä pyöräilykypärää. Jokainen eskari sai sitten vielä kokeilla itse pudottaa ”minipyöräilykypärän”, joka oli kananmunan ympärillä, korkealta tuolilla seisten lattialle ja todeta itse suojasiko kypärä kananmunaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti