maanantai 23. syyskuuta 2019

VANAMOLAISTEN RETKEILYÄ


Vanamon päiväkodin 11 eskarilaista ovat pikkuhiljaa päässeet jo mukavasti eskariarkeen kiinni. Olemme muun toiminnan ohella retkeilleet paljon. Kävimme esimerkiksi Nälkämaan markkinoilla tutustumassa maalaiselämään.  Kokemus olikin hyvin monipuolinen ja jopa moniaistillinen!



Teimme myös syksyn ensimmäisen kamerakynäpedagogiikka -tehtävän lähialueen metsässä. Eskarilaiset jaettiin neljään eri porukkaan, ja jokaiselle porukalle annettiin yhteinen iPad, joilla he vuorotellen ottivat kuvia saamastaan aiheesta.  Aiheita ei saanut paljastaa muille, vaan vasta takaisin päiväkodilla ollessamme ryhmät esittelivät otoksensa, ja muiden ryhmien tehtävänä oli päätellä, mikä aihe toisilla oli. Keksitkö sinä mitkä näiden ryhmien kuvausaiheina olivat? J



Viimeaikaisin retkemme kohdistui Pöllyvaaran Aurinkolaavulle, missä teimme alueellista yhteistyötä Teppanan ja Valonkadun eskariryhmien kanssa viettämällä mahdottoman mukavan syksyisen aamupäivän paistamalla makkaraa, leikkimällä metsässä sekä laulamalla yhteislauluja kitaran säestyksellä. Olipa paikalle saapunut myös pupuja, susi, karhu kuin kettukin! Kiitos vielä uusille ystävillemme, tavataanpa pian taas uudelleen!



Reipasta syksyn jatkoa kaikille toivottavat Vanamon eskarit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti