Kulunut vuosi on Sinilinnussa vierähtänyt useiden erilaisten pikku projektien merkeissä. Syksyllä vietimme liikenneviikkoja, retkeiltiin lähimetsässä että Pöllyvaarassa, musisoimme monenlaisten tuttujen ja vähän vieraampienkin laulujen mukana. Laulujen lisäksi liikuimme Kajaanihallissa, jäähallissa että läheisille kentillä erilaisten liikuntaleikkien ja pelien muodoissa.
Sinilinnun teemana on ollut liikkua jokaisen ulkoilun aikana erilaisia sääntö- ja liikuntaleikkejä, tämä idea on lähtenyt käyntiin Ilo Liikkua-projektin mukana, jossa olemme olleet mukana jo useamman vuoden ajan.
Joulun aikaan meillä vieraili Hiiri Hiirulainen jokaisena päivänä ja joulun aika sinetöitiin koko perheen kuusijuhlaan, jossa pääosassa olivat tietenkin lapset.
Uusi vuosi aloitettiin tutustumalla avaruuteen. Se projekti veikin meidät mukanaan koko kuukaudeksi. Tutustuimme planeettoihin erilaisten dokumenttien, kirjallisuuksien, runojen ja laulujen avulla. Avaruusjakson lopussa vierailimme perheillan merkeissä Kajaanin Tähtitornilla, Kajaanin Planeetta ry vieraana. Vierailu oli todella mielenkiintoinen vaikka pilvisestä säästä johtuen emme päässeet katsomaan kaukoputkella avaruuteen.
Kevään aikana hiihdämme ja luistelemme ahkerasti ja tutustumme vanhempien työpaikkoihin ja paljon paljon muuta kivaa on vielä tulossa.
Terveisiä kaikille eskareille ja muistakaa pakata iloisia kohtaamisia ja asioita koulureppuun syksyä varten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti