perjantai 19. tammikuuta 2018

Terveiset Päiväkoti Onnin ja Ilonan eskareilta

Meidän eskarissa tapahtuu kaikenlaista salaista ja kummallista joka vaatii meiltä eskareilta tutkimistaitoja. Välillä seinältä on hävinnyt kirjaimia aakkostaulusta ja välillä olemme saaneet salaisia viestejä, joissa pyydetään selvittämään ja tutkimaan eri asioita. Silloin päätimme yhdessä perustaa tutkimuseskarilaiset-nimisen kerhon, jonka tarkoituksena on selvittää arvoitukset ja salaisuudet. Kerhoon kuuluvat kaikki esikoululaiset ja pomona häärii meidän eskariope. Olemme viettäneet monta hauskaa ja vähän jännittävääkin hetkeä tutkimuseskarissa.

Me tehdään paljon yhteistyötä päiväkodin viskareiden kanssa. Varsinkin yhteiset retket ovat olleet tosi hauskoja.




Laavuretkillä olemme paistaneet makkaraa, tutkineet luontoa ja rakentaneet majoja. Ollaan me nukuttu päiväuniakin laavulla. On mukava herätä linnun lauluun ja muurinpohjaletun herkulliseen tuoksuun.




Me myös jumppaamme yhdessä viskareiden kanssa kerran viikossa Kuurnan nuorisotilojen salissa.




Tänä vuonna olemme aloittaneet jo hiihtämisen ja ennen hiihtolomaa me luistelemme Kätonlahden koulun jääkentällä muutaman kerran.




Eskarissa olemme myös tutustuneet taulutietokoneisiin. Varsinkin scratchjr ohjelmalla ohjelmointi oli mukavan helppoa ja hauskaa.
 

Pirtsakkaa talvea kaikille! 


Toivottaa Päiväkoti Onnin ja Ilonan eskarit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti