keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Eskarikuulumisia Montessoripäiväkoti Kivasta Paikasta

Syksy on käynnistynyt touhukkaasti. Suomi 100 -teema on kulkenut mukanamme pitkin syksyä. Tavoitteenamme on lukea sata kirjaa vuoden loppuun mennessä, 56 kirjaa on jo käyty läpi. Vielä siis riittää kirimistä, että tavoitteeseen päästään! Kirjojen kannet on kuvattu ja yhdessä onkin kiva muistella, mitä päivälepo- ja satuhetkillä on luettu.

 

Alkusyksystä tutustuimme Suomen kansallisperhoseen paatsamasinisiipeen. Eskarilaiset tekivät kauniit perhostaideteokset, jotka koristavat ruokasalimme seinää.
Myös kansallishyönteiseen seitsenpistepirkkoon eli tuttavallisemmin leppäkerttuun tutustuttiin. Kotiläksynä lapset saivat tuoda oman nyrkin kokoisen kiven, joka sai uuden elämän leppiksenä. Luonnosta keräsimme materiaalia leppäkerttujen koteihin. Ideat alkoivat sauhuta jo metsässä ja jokaisesta rakennelmasta tulikin omanlainen. Yksi leppäkertuista sai kotiinsa ruokavaraston, toisen kodista löytyi terassi, joku leppis pääsi katselemaan televisiota – kaikkien kodit oli sisustettu oikein viihtyisiksi!





Myös meidän eskarit kävivät museoretkellä Kainuun museossa Laps Suomen -näyttelyssä. Retki herätti monenlaisia ajatuksia ja ihmettelyä entisajan elämästä. Päiväkodilla kirjattiin lasten ajatuksia ylös saduttamalla. Lapset piirsivät mieleen painuneista asioista myös omiin eskarivihkoihinsa. Seuraavana päivänä entisajan teemaa jatkettiin hyrrä-askartelulla.


Jaana-opiskelijan kanssa eskarit rakensivat syötävän hyviä hirsimökkejä. Rakennusmateriaalina käytettiin suolatikkuja. ”Hirret” liitettiin yhteen tomusokeri-vesi-seoksella. Tämä rakennusprojekti vaatikin keskittymistä ja näppäriä sormia. Talonäyttelyn jälkeen koitti herkkuhetki, kun eskarit saivat syödä rakentamansa mökit.


Suomi 100 -teema oli esillä myös opiskelijoiden esittämässä Laurin uni -nukketeatteriesityksessä. Ilmari Kianto kertoili lukemisen tärkeydestä ja tutustutti lapset lähiseudun historiaan. Esityksen jälkeen lapset askartelivat omat keppinuket, joilla he innostuivat tekemään myös omia nukketeatteriesityksiä.



Suomi 100 -projekti jatkuu muun toiminnan ohessa Suomen synttäreihin asti. Seuraavien viikkojen aikana perehdymme suomalaiseen metsään ja sen eläimiin. Viekas kettu ja metsän kuningas karhu tulevat tutuiksi suomalaisten kansansatujen kautta. Ehkä näin saamme myös lukuprojektimme onnistuneesti loppuun!

Värikästä syksyä toivottelevat Kivan Paikan eskarit

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti