Esiopetuksen uusi lukuvuosi alkaa Kajaanissa maanantaina
14.8.
Tällä kirjoituksella avaamme Kajaanin esiopetuksen arjesta
kertovan blogin. Kirjoittajina tulevat toimimaan kajaanilaiset eskarit,
eskariopet sekä muut esiopetuksen työntekijät.
Lukuvuonna 2017-2018 Kajaanin esiopetuksessa on yhteensä 418
lasta. Esiopetus alkaa 14.8.2017 ja päättyy 31.5.2018. Syysloma on viikolla 42, joululomaa vietämme ajalla 23.12.2017-7.1.2018 ja talviloma on viikolla 10.
Opetuksen tavoitteet määrittyvät esiopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ja niiden pohjalta laaditun paikallisen opetussuunnitelman mukaan. Tavoitteena on, että kunkin lapsen oppimisen polku varhaiskasvatuksesta esipetukseen ja edelleen perusopetukseen jatkuu joustavasti lapsen tarpeista lähtevänä. Eskarin tavoitteena on edistää lapsen
kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä sekä vahvistaa lapsen myönteistä
minäkuvaa. Keskeistä on toiminnallinen vuorovaikutus lasten ja aikuisten kesken
sekä vertaisoppiminen.
Eskarissa lapsella on tilaa ja mahdollisuuksia havainnoida,
tutkia ja kokeilla. Esiopetuksen oppimisympäristö on monimuotoinen. Eskarissa toimitaan sisällä ja ulkona, luonnossa ja muussa lähiympäristössä. Oppimisympäristöissä on riittävästi tieto- ja
viestintäteknologista välineistöä ja aikuisilla osaamista niiden
hyödyntämiseen. Lapsella on mahdollisuus päivittäiseen omaehtoiseen
liikkumiseen yksin ja yhdessä muiden kanssa.
Kainuulainen ja sitä kautta
kajaanilainen esiopetus nojaa kainuulaiseen identiteettiin ja vahvistaa lapsen
kotiseututuntemusta. Lapsi on aktiivinen toimija ja lapsen osallisuus on
tärkeässä roolissa.
Alkavan lukuvuoden painopisteet Kajaanissa ovat lapsen tunne- ja
vuorovaikutustaitojen harjoittelu ja vahvistaminen sekä Suomi 100-teema.
Perheille jaetaan elokuun aikana tiivis tietopaketti
Kajaanin esiopetuksesta.
Halutessasi tutustua tarkemmin Kajaanin esiopetuksen
opetussuunnitelmaan löydät sen osoitteesta: http://www.kajaani.fi/sites/default/files/esiopetuksen_ops-paivitys_2017.pdf
Toivotamme kaikille eskarilaisille ja heidän perheilleen, eskariopettajille ja yhteistyötahoille oikein mukavaa ja oppimisen ilon täyttämää eskarivuotta!
Kajaanissa 11.8.2017 Kajaanin varhaiskasvatus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti