Terveisiä täältä Seminaarin eskarista , Saarnit ryhmästä. Meitä on tänä vuonna 14 lasta, joista puolet on tyttöjä ja puolet poikia. Vilinää ja vilskettä riittää. Kaikki ovat innokkaita oppimaan ja kokemaan uusia asioita.
Syksyllä teimme retken Vimpelin isoille siirtolohkareille ja Vimpelin urheilukeskukseen. Mikäpä sen mukavampaa kuin syödä eväitä kauniina syyspäivänä metsän keskellä suuren kallion päällä. Vimpelin urheilukeskuksessa sai juosta, pomppia , hyppiä, kiipeillä jne. Monelle lapselle käynti siellä oli ensimmäinen kerta.
Lokakuussa meillä oli ”oman kirjan viikko” , jolloin lapsi toi oman kirjan kotoaan , joka esiteltiin ja luettiin eskarissa. Perheille laitoimme myös ”haasteen” , että kun he lukevat jonkun kivan ja mielenkiintoisen kirjan kotona , lähettävät he meille kirjan nimen, josta kokoamme huoneen taulun, joka lähetetään kuvana kaikkien kotiin. Kampanja on voimassa vuoden loppuun asti.
Seikkailua meillä on kerran kuussa niin kuin muinakin vuosina. Tänä vuonna seikkailu tapahtuu merenalaisessa maailmassa, jonne sukelletaan sukellusveneellä. Lapset keksivät seikkailun hahmoille nimet, jotka äänestyksen tuloksena ovat ” Matilda ja Mertsi ”. Seikkailuun liittyvät pehmolelut ovat jo valmistuneet. Uutta seikkailua odotetaan innolla.
Lokamarraskuun vaihteen Halloween naamiaiset olivat yksi syksyn kohokohdista. Siitä puhuttiin pitkään tapahtuman jälkeenkin. Hauskoja leikkejä, hyvää naposteltavaa ja hienoja asuja.
Olemme alkaneet marraskuussa elvyttämään taas koulun kanssa tehtävää yhteistyötä. Jokaisella eskariryhmällä on oma kummiluokka kakkosluokkalaisista. Olemme käyneet katsomassa kieliluokan tekemää englannin kielistä näytelmää. Kakkosluokkalaisten kanssa meillä on ollut yhteinen liikuntatunti liikuntaleikkien parissa. Torstaina 25.11 meillä oli yhteinen joulukauden avajaistapahtuma koko kampus alueen kanssa ulkona. Jouluvalot syttyivät ja höppänä tonttu leikitti lapsia. Lapset saivat makeat yllätykset.
Iloista joulun odotusaikaa kaikille! Toivottaa Pia, Minna ja Saarnien ryhmän eskarilaiset
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti