maanantai 7. lokakuuta 2019

Tervehdys Teppanasta!


Syksy on tullut ja eskaria on käyty jo 7 viikkoa. Ryhmässä on 13 eskarilaista  ja lapset ovat jo sujahtaneet mukavasti tähän eskarilaisen rooliin. Olemme opetelleet yhteisiä leikkejä, niin sisällä kuin ulkonakin ja retkeilleet sekä kirjastoon että lähimetsään. Alueyhteistyötä teimme Vanamon ja Valonkadun päiväkotien kanssa retkeilemällä makkarapaistoon Pöllyvaaran laavulle. Makkarat paistuivat ja maistuivat hyviltä.



Havainnoimme ympäristöä retkillä ja samalla otamme jonkin tavoitteen mitä erityisesti tarkkailemme. Milloin tuo tavoite  on eläinten bongaus, äänien kuuntelu tai liikennemerkkien etsiminen, kaikista asioista olemme iloisia. Lasten ajatuksia ja havaintoja pohditaan. Tänään retkellä kirjastoon, lapset miettivät peikkojen oleilua metsässä ja näkipä joku mahdollisen peikon vilahtavan puiden seassa. Tuo peikkohavainto saanee jatkoa huomisen metsäretken aikana. Ainakin ennen retkeä katsomme vanhan kunnon Röllipeikko-jakson nimeltään ”Roskanheittäjät” jossa Röllipeikko havahtuu oman kotimetsänsä roskaisuuteen ja alkaa haravalla siivota huiskimaan. Tästä luultavasti seuraa oiva  tilaisuus keskustelulle ympäristömme siisteydestä ja oman osamme tekemisestä luonnon hyväksi.


Teppanan eskarit täyhää tulevaisuuteen :)

Iloista syksyn jatkoa!


t.Sirpa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti