keskiviikko 13. maaliskuuta 2019


Purolan eskarissa Puolukat ryhmässä on 11 eskarilaista. Tässä esiteteltynä piirroskuvina:




Puolukoiden kevät lukukausi alkoi varsin liikunnallisena. Olemme luistelleet ja hiihtäneet lasten toiveesta useamman viikon. 




Luisteluharjoitukset alkoivat vaihtelevin taidoin. Mitä useammin luistelimme sitä taitavammaksi luistelijaksi he tulivat. Hiihtoretkenkin teimme ja eväätkin olivat mukana. Hiihdon ja luistelun lomaan mahtui myös muutama pulkkamäkireissu.


Ennen hiihtolomaa sattui meille vielä uintiviikkokin. Kurvailimme taksilla uimaan ja kaupunkiliikenteenbussilla takaisin. Uinnin riemusta väsynyt porukka meinasi simahtaa bussin penkille. 

Ystävänpäivänä ilahdutimme päiväkotimme muita ryhmiä leipomalla jokaiselle lapselle oman alkukirjaimen muotoisen keksin. 




Tarjoilimme keksit muihin ryhmiin laulujen kera.
Jottei eskari olisi ollut pelkkää urheilua niin olemme sivistäneet itseämme Urho Kähkösen taiteella. 




Mausteena tähän urheiluun olemme harjoitelleet tunne- ja vuorovaikututaitoja sekä matkustelleet kirjaimia ja numeroita.


Avaruuteen tutustuimme hiihdon ja luistelun ohella ja aikaiseksi saatiin planeettoja ja raketteja sekä paljon tietoa avaruudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti