Meidän eskariryhmässä on tänä vuonna 6 touhukasta eskarilaista.
Eskarivuosi on jo
pitkällä ja monenlaista on ehditty tutkia, leikkiä ja oppia, sekä kokea
elämyksiä. Pitkin vuotta olemme saaneet käydä tutustumassa monipuoliseen
kulttuuritarjontaan niin museoiden, taidemuseoiden, konserttien kuin
näytelmienkin kautta. Syksyltä on jäänyt erityisesti mieleen SPR:llä vierailu,
jossa opeteltiin haavojen hoidon lisäksi ensiaputaitoja elvytyksestä lähtien. Myös
hammashoitaja kävi opastamassa lapsia hampaiden hoidossa. Metsäretkillä
tutustuttiin ja tutkittiin kesäistä ja syksyistä luontoa ja paisteltiin
makkaraa nuotiolla. Lasten kuvaamista metsäkuvista koottiin diaesitys isäpäiväkahvitukseen.
Ruuan tietä lautaselle tutkittiin Nälkämaan markkinoilla, vihannestorilla ja
aiheeseen tutustuen ja tutkien.
Kevään kynnyksellä juhlistimme Runebergin päivää leipoen
Runebergin torttuja( samalla mittaamista opetellen), tutustuen aiheeseen(
käyttäen tietotekniikkaa, ja kirjoja), ”kahvitellen” , ja kuunnellen aiheeseen liittyvää musiikkia.
Oppimisympäristöjä on vaihdeltu konkreettisestikin lasten toiveiden ja teemojen
mukaan. Välillä eskarissa on ollut mm. lasten pahvilaatikoista suunnittelema ja
valmistama linnoitus, välillä tutkijannurkkaus, avaruus planeettoineen ja nyt
intiaanien tiipii ympäristöineen. Tällä
viikolla kävimme Sammonkadun palvelutalossa vierailemassa ja laulamassa
vanhuksille. Alla kuvia erään päivän eskaritouhuista. Viikon salasanasta on
meillä tullut päivän salasana, koska esikoululaiset selvittävät sen niin
nopeasti. Myös sarjakuvien valmistukseen perehdyimme suunnittelemalla itse
tarinan, lavastamalla ja kuvaamalla sen. Animaation tekeminen ja ammateista
esim. palomiehen, poliisin ja lääkärin ammatteihin tutustuminen on vielä ennen
kesää monen muun ohella tekemättä.
Onneksi kesään on vielä kaksi kuukautta aikaa.
Tahdomme toivottaa teille kaikille hyvää pääsiäistä ja
aurinkoista loppukevättä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti